Kesäkukkia ja ajatuksia

Eilen käytiin ostamassa äidin ja veljen tyttöystävän kanssa kesäkukkia tänne meille. Tulikin oikein kivan näköisiä ostoksia. Kyllä kesään vaan kesäkukat kuuluu, niin se on :)

Jäin sitten vielä miettimään, että pari tuijaa voisi näyttää takapihan terassilla kivalta. Niinpä tänään äiti toikin pari tuijaa, ja tosi kivalta näyttävätkin! Ovat pitkänmallisissa koreissa, laitan ne terassin reunalle, jos saan ne jotenkin itse siirrettyä, nyt ovat katoksen alla vielä suojassa kun melkoinen myräkkä oli ulkona tänään. Nyt ei tähän hätään näistä tuijista ole kuvaa, täytyy laittaa tänne blogiin joku kerta uudestaan kun saan kuvattua... Nyt ei jaksa terassille enää lähteä könyämään. Oon aivan puhki.

Mä en todellakaan, näköjään, opi. Nimittäin sitä, että mulla nykyään (muutama kerta testattu) menee selkä pelkästään siitä, että kurotan lattialta jotakin tavaraa. Tänään kurottelin lattialta kynää vähän normaalia kauempaa ja siitäpä sitten iski taas muutaman poksahduksen (fasettilukot ja nikamat siellä paukkuu) säestämänä kirvelevä, hankala, kuumottava jomotus ristiselkään, joka ei talttunut mitenkään ennen kuin otin kunnon kipulääkkeet ja asetuin varovasti sohvalle makaamaan matalahko tyyny selän alla. Onneksi pahin kipu loppui suhteellisen nopeasti tällä kertaa, mutta selkä on ollut oudon tuntuinen koko illan ja ylimääräisiä liikkeitä saa varoa. 

Ylöspäin tai sivulle kurottelustakaan ei nykyään hyvää seuraa, sillä kyynärpäät saattavat kipeästi lukkiutua - ne pitää naksauttaa auki - ja olkapäät puolestaan, vaikka ovatkin tähän saakka kestäneet, lonksuvat/poksahtavat kipeästi, jos tietty liikerata ylittyy. En tiedä, mikä niissä ottaa vastaan, mutta oireilua on nyt sitten niissäkin. Kuten myös ranteissa. Ehkä mulla olisi hyvä olla täällä taas tarttumapihdit, niin välttyisi noilta selkeästi yli meneviltä liikkeiltä eikä tarvitsisi kumartua tai kurotella mitään...

Nyt mun kaikki isot/isoimmat nivelet lonksuvat, muljahtelevat, poksahtelevat, naksahtelevat tai rahisevat. Mitä ihmeellisimmissä tilanteissa pitkin päivää. Jotkut menevät välillä hiukan pois paikaltaan tai lukkiutuvat, pahimpia ovat vasen polvi, lonkka sekä olkapää. Oikea ranne menee myös lukkoon. Enkä ymmärrä, miksi näin mun nivelille/koko kropalle tapahtuu ja tällä nopeudella mitä nyt on oireilu lisääntynyt - sopivasta, ei liiasta eikä liian vähästä, harjoittelusta huolimatta. Oonkin nyt parin viikon ajan pitänyt oirepäiväkirjaa, sillä ajattelin, että siitä voisi olla ensi viikon fysiatrin kontrollikäynnillä hyötyä. Ei siellä kuitenkaan muista kaikkea kertoa kun näitä tuntemuksia on ympäri kroppaa.  Lisäksi on pitkä lista kysymyksiä ja selvitettäviä asioita... Kyllähän se on myönnettävä, että mietityttää, millaiseksi liikuntakyky menee, ennen kuin pohjasyy tähän kaikkeen oireiluun löydetään, mutta ehkä ensi viikolla selvitykset etenevät taas. Vaadin ainakin.

Muutenkin oon puhki ja väsynyt, kun tän päivän selkäkuvion lisäksi viime yönä en saanut juurikaan nukuttua lonkkien kipujen ja päässä mylläävien ajatusten vuoksi. Elämää ja tiettyjä ihmisiä sekä ihmissuhteita tuli mietittyä ja surtuakin. Ihmissuhteet, usein ne kaikkein läheisimmät, ovat vaikeita. Varsinkin, jos niihin liittyy ristiriitoja, sairastumisia tai muita elämän kriisitilanteita... Elämä sisältää joka aamu alkavia uusia päiviä täynnä pieniäkin ilonaiheita ja asioita mutta vastaavasti myös iltoja, öitä ja luopumista - monellakin tavalla. No, se on tätä elämän kiertokulkua, iloja ja suruja, alkuja ja loppuja. Ei kai elämä muuten elämää olisikaan.

"...Mut vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi
Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy
Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen
Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy
Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen, kuolevainen

Haavoitun, kun mua pitelet noin, kipu vain voimistuu
Oisin sun nyt kun haluat pois ja ovi vain sulkeutuu
Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy
Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen

Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus loppuuMä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen..."

(Johanna Kurkela: Kuolevainen

http://youtu.be/1PvBsUWryCY)