Häntä pystyyn!

Jotenkin aika alavireinen viikko takana. Huomaa varmaan mun teksteistäkin, että aika ajatuksissani oon ollut, pohtinut kaikkea negatiivista ja synkeääkin. Aika iso juttu mulle - siis ei mikään aika, vaan tosi iso juttu siis - on ollut se, että niissä aiemmissa magneettikuvauksissa ym. ei löytynytkään mitään selkeitä syitä tähän mun tilanteeseen, ja epätietoisuus tulevasta jatkuu. Homma vaatii taas vähän uutta suhtautumista ja asennoitumista ja pikkuhiljaa täytyy jostakin kaivaa taas lisää voimaa ja asennetta jatkaa eteenpäin...

Ehkä olin odottanut liikaa sitä, että joku ratkaisu löytyisi ja sitä kautta myös selkeämmät suuntaviivat tulevaan, kuntoutumiseen ym. Ja sitten kun on tätä pimeää syksyaikaa, sitä tuntuu itsekin jäävän vaan siihen pimeyteen, väsyttää, ja kun mulla on kaiket päivät kotona aikaa tuijotella näitä samoja seiniä enkä pysty lähtemään täältä mihinkään, käpertyy ihan liian helposti omiin ajatuksiinsa ja niitä sitten pyörittelee ja pyörittelee mielessään eikä pääse irti. Asioista tulee paljon suurempia kuin mitä ne ehkä lopulta ovatkaan...

Onneksi oli eilen tilaisuus taas päästää irti arkikuvioista ja juhlistaa sukulaisen yllärisynttäreitä oikein mainiossa ja hulvattomasti porukassa. Ilta oli tosi positiivinen ja vauhdikas, huumoria ja naurua riitti ja porukassa oli tosi hyvä energia koko illan ajan. Sit toisaalta tuli kyllä monien kanssa myös keskusteltua tosi paljon erilaisista elämän kriiseistä ja muista äärimmäisen koskettavista kohtaloista ja asioista, itkettiinkin välillä. Ja vaikka mä taas paljon kävelyn, seisoskelun ym. jälkeen (ja joo, olin kyllä kahden kepin kanssa liikkeellä, oon jo oppinut, ettei muuten kannata lähteä ;)) olen ollut aivan sohvan uumenissa koko päivän kun molemmat lonkat ja toinen kantapää + jalkapöytä on niin kipeät, mulla on kuitenkin tosi hyvä mieli. Musta tuntui siltä, että mä olin se oma heittäytyvä, iloinen, rempseä, positiivinen itseni, joka on välillä valitettavasti päässyt unohtumaankin tässä kaiken keskellä. Mä pystyin eilen hetkittäin jopa unohtamaan koko vamman, mikä on tosi paljon se, ja oon siitä tosi tyytyväinen. Siis mahtava ilta! :) Saako vielä hehkuttaa lisää? :D

Niin se vaan on, että jos on mahdollista, on vaan otettava oikea asenne ja lähdettävä kotoa ihmisten ilmoille. Siitä huolimatta, että siitä tietäisi tulevansa vaikka kuinka kipeäksi. Ei ketään ihmistä oo tehty selviämään asioista aivan yksin tai märehtimään asioita itsekseen, sosiaalisuus ja ylipäätänsä ne asiat, jotka tuovat itselle iloa, ovat myös älyttömän tärkeitä ja voimaannuttavia asioita.