Jännityksestä ja kepinpääkumeista

"Jumimpi" päivä tänään takana. Tää nyt oli taas näitä vaihtelevia päiviä kuten koko tilanne tällä hetkellä... Koko oikea jalka oli tosi jäykkä ja kireä ja makasinkin varmaan puolet päivästä koittaen saada lonkkaan ja reiteen vähän parempaa ja kivuttomampaa olotilaa jalan jumppaliikkeillä. Iltapäivää kohti tilanne kuitenkin rauhoittui ja pystyin kävelemäänkin, otin jopa askeleita ilman keppejä vähän itseäni testatakseni. Ei hyvän tuntuista yhäkään, mutta koitettava on aina välillä, sanoipa siitä kuka mitä tahansa... :)

Tänään on tullut välillä mietiskeltyä ensi tiistain tutkimuksia. Mä kun jännitän kaikkea noihin tutkimuksiin ja kaikkea sairaalaympäristöön liittyvää ainakin vähän, jännittää tietysti tuo magneettikuvauskin ja sitten se nivelpunktio myös, varsinkaan, kun niitä ei koskaan ennen ole mulle tehty. Ei tässä vaiheessa mitenkään hirveästi, mutta välillä ajatukset ovat noissa kuitenkin. Osaisikin ottaa kaikki asiat asenteella "menee miten menee" ja "turha näitä on etukäteen miettiä", mutta en vaan ole tyyppinä sellainen. Mutta tarviiko kaikkien ollakaan? On inhimillistä jännittää.

Vielä tutkimuksia enemmän mua mietityttää, löytyykö niistä jotakin ja jos löytyy, mitä. Siitä on taas kiinni niin moni asia - onko tulossa vielä lisää leikkauksia tai muita toimenpiteitä ja jos, millaisia. Tai mitä jos ei syitä löytyisikään - mitä sitten tapahtuu? Löytyykö keinoja mun auttamiseksi? Ei vaan pitäisi miettiä näitä asioita, mutta väkisinkin sitä miettii, ainakin välillä, kun on oma terveys ja tulevaisuus kyseessä enkä ole mikään tunteeton robottikaan. Tutkimustuloksetkin kuulen vasta lokakuun loppupuolella. Poliaikaa ei vieläkään posti tuonut, joten täytyy soitella huomenna polille ja kysellä, onko mulle laitettu jo joku aika lokakuun loppupuolelle. Olisi inhottava odotella tutkimusten tuloksia vasta johonkin marraskuulle vaikkapa! Muutenkin kaikki on jotenkin niin epävarmaa juuri nyt, kukaan ei vielä tarkemmin tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Elelen vähän niinkuin aallokon mukana, päivä kerrallaan.

Fyssariaika pitäisi myös taas soittaa ja varata. Ensi viikolla on myös "välitapaaminen" työterveyslääkärin kanssa, käyn juttusilla ja käydään vähän läpi, missä mennään. Ei ole kyllä mitään edellistä käyntiä kummempaa kerrottavaa... :/

Tuossa joku aika sitten ulkona kävellessä alkoi tuntua, että toinen kepeistä osuu maahan jotenkin oudon tuntuisesti. On sellainen löysä, ei ota tukevasti alustaan. Nyt kun otin asiakseni tutkailla tarkemmin asiaa, huomasin, että erityisesti toisen kepin (sen, jota on tullut enemmän käytettyä yksinäänkin) kepinpääkumi (kauhea sana, eikö! :D) on ihan rispaantunut yhdestä reunasta. Pitäisi varmaan vaikka Respectasta, josta kepit on ostettu, hommata noihin uudet kumit ihan kokonaan. Eipä tullut noita omia viininpunaisia keppejä hommatessa mieleen, että niitä joutuukin käyttämään niin paljon, että kumitkin kuluvat loppuun :D  Mutta onhan nekin niinkuin auton renkaat, käytössä kuluvia osasia...

Mutta näin se menee. Syksy tulee ja tunteet kuihtuu... Eikun lehdet ja puut kuihtuu... Ja kepinpääkumit kuluu ;)

...mutta onneksi aina jostakin pilkistää myös aurinko!