Kotiin

Enää huominen kokonainen päivä täällä reissussa, ihanassa auringossa ja lämmössä ja sitten takaisin koti-Suomeen... Oishan täällä voinut pidempäänkin olla, mutta lapsia alkaa jo kaivata (ja sitä kotoisaa hulinaa ympärille), omaa kotia ja omia tapoja, omaa arkea ja kaikkea sitä, mikä nyt omasta elämästä tekee juuri sitä omaa ja erityistä. Täällä Kreikassa ollaan Kreikan tavoilla ja tavallaan kylässä. 

Uskomatonta, että mä kirjoitan noin, että kaipaan sitä tavallista arkea! Se kun tulee olemaan mulla toistaiseksi yhä edelleen sitä kotona pyörimistä... Mutta kuten sanonta kuuluu: "joskus täytyy matkustaa kauas nähdäkseen lähelle." Tää reissu tuli todella hyvään kohtaan ja tarpeeseen, se on ihan selvä juttu, ja täältä saa virtaa taas jaksaa, mutta kyllä kotona on kuitenkin aina kotona. Mä oon koti-ihminen ja arvostan niitä pieniä piirejäkin, vaikka tätä lonkkadysplasiahässäkkää kaikkine sivujuonenkäänteineen en tietysti itsessään arvostakaan. Kukapa arvostaisikaan... Mutta onhan tämän diagnoosin myötä kuitenkin alkanut arvostaa asioita ihan eri tavalla mitä ennen. 

Mä en tavoittele kuuta taivaalta enkä myöskään rakentele ylimääräisiä pilvilinnoja. Matkailu on mahtavaa, mutta mihinkään maailman ääriin en kaipaa tekemään jotakin suurta ja hienoa. Ne pienet jutut merkitsevät tosi paljon, ja niistä mä ammennan voimani. Kun kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle lauantaina, on tunne hieno, vaikka tiedänkin lennon olevan taas fyysisesti rankka ja tiedossa on sen jälkeen vielä autossa istumista. Kotona Keski-Suomessa odottavat kuitenkin omat pienet rakkaat, läheiset ja oma koti.

Jalat ylhäällä kirjoittelen nyt selälläni... (On tosi huono asento lonkalle ja jalan saa nostella ylös käsillä, mutta pakko olla näin vähän aikaa, että saa turvotusta erityisesti tosta oikeasta jalasta vähemmälle.)