Oi ihmisiä ja ortopedeja

Viikonlopun jälkeen, juteltuani ystävien ja muiden kanssa, rohkaistuin. Eilen vielä erään henkilön rohkaistua mua vielä erikseen, päätin, että nyt ollaan siinä pisteessä, että lähetän leikkaavalle lääkärille sähköpostia. Aikani jahkasin tätä "hurjaa päätöstä" mutta sitten mietin, että mitä haittaakaan siitä voi olla? Täytyy sitä oman terveytensä eteen olla kiinnostunut ja pitää siitä huolta! Kukaan muukaan sitä ei loppujen lopuksi tee.

Oikeastaan meilin lähettäminen leikkaavalle lääkärille oli monenkin tekijän summa. Oon ensinnäkin itse ollut ärsyyntynyt tästä hitaanpuoleisesta toipumisesta, se on ihan fakta ja se tunne ei vaan häviä niin helposti. Kukaan muu kuin viime kädessä mä itse ei voi tietää, miltä tämä tilanne näin pitkään jatkuttuaan tuntuu ja millaista tämmösen kunnolla toimimattoman jalan kanssa on elää. (Ihan p...eestä jos suoraan sanotaan!)

Toisekseen, mieleen jäi pyörimään työterveyslääkärin kommentti siitä, että nyt olisi muka saatu leikkauksesta kaikki se hyöty irti, mitä saatavissa on - ja fyssarin seuraavan päivän kommentti tähän työterveyslääkärin kommenttiin, että no ei se tilanne tuollaiseksikaan voi jäädä, leikkauksen lopputuloshan on silloin todella huono. Että jos esim. hermotuksessa on vikaa tai lihasten kiinnittymisessä, pitää niihin puuttua hyvissä ajoin, jottei seuraa loppuelämän ongelmia jos tilanteen vaan antaa olla. 

Kolmanneksi oon ollut pettynyt siitä, miten tietyt ihmiset mun tilanteeseen ovat jälleen kerran suhtautuneet. On hirvittävän helppo kommentoida täysin terveellä kropalla vierestä, kehottaa ajattelemaan jotain ihan muuta kuin lonkkaa. Tätä samaa puheensorinaa, jota on kuulunut ympäriltä ennenkin, plaadiplaa ja diipadaapaduu. Oon tullut siihen tulokseen, että kaikki samantyyppisiä asioita kokeneetkaan eivät pääse jyvälle - nyt eivätkä välttämättä koskaan - miten mä tätä asiaa käsittelen ja asian kanssa elän. Ja vaikka kuinka kertoisin asiasta ja selittäisin tilannetta, eivät he siltikään ymmärtäisi tai haluaisi ymmärtää. Eikä tarvitsekaan. Mutta jos ajattelen sitä, miten ystävänä itse suhtaudun minulle kerrottuihin ongelmiin, reagoin mä empaattisesti: pyrin kuuntelemaan, tsemppaamaan, aidosti auttamaan. Nyt on tuntunut, että mulle on suollettu ympäröiviä ongelmia ja hankalia tilanteita tosi paljon mutta mun kuulumisia ei ole kyselty kaiken muun takaa -  "no mutta se omista ongelmista, kuinka sä Hst voit?" 

Voihan se olla, ja todennäköisesti onkin niin, että ihmisiä kyllästyttää tämä mun tilanne kun aina siihen jollakin tavalla mun kanssa tekemisissä ollessa joudutaan palaamaan. Tai että ihmiset vaan ovat niin äärimmäisen väsyneitä ennen kesälomia, etteivät jaksa muitakaan tsempata. Kyllästyneitä ei-kesäiseen kesäsäähän. 

Ehkä mun pitäisi olla puhumatta tilanteesta joillekin ihmisille kokonaan. Mutta eihän se olisi aitoa ystävyyttä: aito ystävyys on sekä hyvien että huonojen juttujen jakamista, kuuntelemista, molemminpuolista kunnioitusta...

No mutta, laitoin siis eilen meiliä mut leikanneelle ortopedille. 

Kirjoitin hyvässä, positiivisessa hengessä, kerroin miten toinen ortopedi oli kehunut leikkaustulosta jne. Sitten kirjoitin tämän hetken tilanteestani kattavasti mutta tiivistetysti, kerroin tuntemuksistani ja myös siitä, että fyssari on ollut hiukan huolissaan. Mainitsin kuitenkin, kuinka oli hienoa, että tämä ortopedi kävi mua osastolla parikin kertaa katsomassa, että osaston työntekijöillä vaikutti olevan hyvä meininki ja että toivottavasti hänellä (siis ortopedillä) olisi mahdollisuus vastata mulle vaikka työnsä onkin kiireistä ja vaativaa.

Olin puulla päähän lyöty, kun tänään sain ortopediltä sähköpostiini vastauksen, näin nopeasti! Hän oli katsonut viimeisimmät röntgenkuvat, jotka vaikuttivat "ihan hyviltä", mutta oli kovin pahoillaan, että mun toipuminen on ollut näin haasteellista. Hän kirjoitti, että jalan voimaan tulee vastaavanlaisessa leikkauksessa 40 % heikennys mutta sen pitäisi palautua ajan myötä - kuitenkin niin, että tässä vaiheessa, 3 kk leikkauksesta, mun pitäisi jo pystyä ilman käsillä auttamista nostamaan jalka mm. sänkyyn, sohvalle, autoon jne. Tilanne ei siis liene ihan normaali, MUTTA: ortopedi lupasi varata mulle hermoratatutkimuksen ja myös poliajan hänelle itselleen. Aika tulee olemaan elokuun lopussa johtuen mm. kesäajasta. Lisäksi hän kirjoitti, että jos hermovaurio olisi kyseessä, seurantalinja alkuun kuitenkin eli käsitin tästä, että ainakaan ihan ekaksi ei mitään uusia leikkauksia tms. tehdä.

Olin - ja olen yhä - kuitenkin ihan mielettömän fiiliksissä ja tyytyväinen, että on näin inhimillisiä ja potilaitaan hienosti kuuntelevia lääkäreitä ja että ottavat mahdolliset komplikaatio-oireet tosissaan. Ja että hän itse varaa nuo tutkimukset mulle etten tarvitse jostain kunnalliselta tai työterveyden puolelta ensin lähetettä - siitäkin menisi pitkä aika polikäyntiin jos normiprotokollaa noudatetaan. On syytä siis olla todella tyytyväinen! Hieno lääkäri mulla! :)

Jepjep, ei muuta kuin huomista ja kaiken kaikkiaan muutenkin parempia fiiliksiä taas kohti...! Tulipa vähän taas avauduttua, ugh.