Nytkin ollaan koko muu sakki täällä terassilla, kun mies lähti palauttamaan aiemmin mainitsemiani apuvälineitä takas apuvälinelainaamoon ja käy samalla kaupassa. Huhhuh, kuumaa on ja nihkeän nahkeaa täällä ulkona, mutta oon päättänyt nauttia näistä ilmoista täysillä enkä todellakaan valita. Kyllä sitä sitten pimeässäkin nyppii taas kun lumessa tarvotaan :) Onneksi tähän käy sopiva tuulenvire ja puut varjostavat myös pahinta auringon porotusta.
Eilen testailin toipumisangsteissani "ihan pakolla" (tai oikeastaan tyyliin "ärrinmurrin, minähän ***kele muuten pärjään enkä tartte apua enkä sääliä!!") itseäni ja kokeilin kävellä ulkona ihan tuossa pihalla yhdellä kepillä pelkästään. Ja sitten sain vielä ajatuksen käydä testaamassa, miten mä pääsen autoon istumaan kuskin paikalle ja pystynkö liikuttamaan/nostamaan oikeaa jalkaa niin, että pystyisin ajamaan autoa. No, pelkästään sinne kuskin paikalle pääseminen oli operaatio sinänsä (vaikeampaa kuin istua apukuskin paikalle... Onneksi kukaan naapureista ei ilmeisesti nähnyt, mitä ihmettä mä teen) ja lisäksi se vyön lukko painoi inhottavasti turvonnutta haavan/arven aluetta... Hilasin penkin sit lähemmäs rattia ja jännityksellä kokeilin, miten oikea jalka pelittää, saisko kaasutettua ja jarrutettua. En edes autoa käynnistänyt, siitä mieskin oli tarkkana, että "et sitten iteksesi mihinkään yritäkään lähteä" :D Mulla oli kyllä varmaan vähän liian isot odotukset, mutta kyllä se oli todettava ettei autolla ajo onnistu vielä. Kaasua pystyy painamaan, mutta jarruun ei ylety kun jalkaa ei pysty nostamaan lonkasta niin, että jarru ois kunnolla saatavilla. Hiukan riskialtista ajelua ois :)
Mies viettää nyt viimeistä kesälomaviikkoaan ja samalla mullekin on tullut välillä levoton olo kun huomaan, että hänkin jo orientoituu arkeen jollakin tavalla. Mun ajatukset karkailevat toipumisen hitauden ajoittaiseen ärsytykseen (silläkin testailin uhmakkaasti eilen esim. omaa kävelyä ja auton rattiin menemistä), tuleviin tutkimuksiin jne. Ja töihin! Kai tämä on joku kyllästymisvaihe x. Vuosi on mennyt kohta jo niin, että kaikki mitä mä teen ja osittain myös se, mitä perhe tekee, menee yhden hemmetin lonkan ehdoilla. Vastikään mun piti itsekin antaa periksi ja perua tulevaksi viikonlopuksi sovittu ystäväni tapaaminen Tampereella, koska mun jalka on ollut nyt niin kipeä ja turvonnut lomareissujen jäljiltä, etten mä pystyisi ja jaksaisi 30 asteen helteessä matkustaa/kävellä/viettää kivaa aikaa...
Toteankin tässä, että ihan tavallinen arki on oikeasti ja kliseisesti sitä parasta elämää ja sen arvon kun ymmärtää, on ymmärtänyt elämästä aika paljon. Toisaalta en ryhdy myöskään esittämään parempikuntoista mitä olenkaan, vaikka ympäristön "vaatimukset" tai odotukset sellaisia välillä olisivatkin. Nyt mennään näin ja katsotaan päivä kerrallaan, mitä tuleman pitää. Huomenna sitten fyssarin vuoro tutkailla, missä mennään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.