Fyysisten tuntemusten kuvausta ja huomisesta haaveilua

Omalla terassilla kylmää Pepsi Maxia lasissa ja fiilikset varsin rentona. Tänään mulla piti olla "en tee mitään" -päivä, lähinnä suunnitelmissa oli vaan maata ja pitää jalat ylhäällä, mutta en mä malttanut kuitenkaan. Pitihän sitä vaihtaa lakanoita, pestä pyykkiä, järkkäillä vähän vaatekaappia ja pakata tytölle mökkikamppeet, kun neiti lähti innokkaana ystäväperheen mukana mökkireissulle pariksi päiväksi. Eipä tuossa nyt ihan hurjaa liikuntasuoritusta tullut, joten on sitä välillä ihan oltukin vaan... Mutta usein tuntuu siltä, että jotain pientäkin kotihommaa tms. on tehtävä, että ois jotenkin minustakin hyötyä :)

Soitin tänään työterveyteen ja varailin lääkäriajan ensi viikon perjantaille. Se on just sopivasti torstain fyssarikäynnin jälkeen, saan jonkunlaisen raportin jalan toimivuudesta ja tilanteesta joko paperilla mukaan tai sitten se menee lääkärille sähköisesti. 

Tänään mietin välillä jotain työjuttuja... Oisin NIIN valmis menemään töihin ja palaamaan normaaliin arkeen! Tilanne on kuitenkin ihan samanlainen mitä se oli kun viimeksikin lääkärin vastaanotolla kesäkuun puolella kävin, joten kyllä tässä aika karu meininki siltä osin on. Nyt on työterveyteen kerrottavana myös ne mun ortopedille laittaman meilinkin lopputulemat ja se, että elokuussa on lisätutkimuksia keskussairaalalla.

Rahatilanteesta oon vähän huolissani, sillä Kelan sairauspäivärahoja ei hirveästi enää ole jäljellä... Elleivät myönnä jonkin verran lisäpäiviä jos siltä alkaisi näyttää. Mutta jos mä lähden huonossa kunnossa töihin, saattaa lonkan tilanne mennä vielä tästäkin huonommaksi. Se puolestaan aiheuttaa riskin siitä, että mulla on todella hankala loppuelämä tämän jalan kanssa, joten on PAKKO saada tilanne ensin niin hyväksi kuin mahdollista. Selvitettävä ja käytettävä kaikki kuntoutus-, tutkimus- ja muut keinot, jotta pystyisin nyt ensiksi kävelemään niin normaalisti kuin mahdollista ja pystyn elämään jalan kanssa. Siitä on lähdettävä ja siihen uskotaan ja tähdätään! Ja toivon, että lisätutkimuksetkin toisivat jotakin selvyyttä tähän, miksi jalka on niin epävakaa, enemmän ja vähemmän kipeä, jäykkä ja voimaton mitä se nyt on. Sitten jos mitään ei selviä, vaikka kaikki mahdolliset asiat on selvitetty, täytyy vaan sitten elää tilanteen kanssa, mutta sitä ennen en kyllä periksi anna!

Pahoittelut muuten, että tää on nyt osittain tämmönen lonkkapaasausteksti taas kerran, mutta kirjoitan nyt kun mieleen tulee juttuja... Multa juuri kysyttiin, miltä mun lonkka, jalka ja se nivel mahdollisimman tarkkaan kuvailtuna juuri nyt tuntuu. Sitä on vaikea kuvailla... Yritän kirjoittaa nyt aika tarkasti (samalla itsellenikin muistiin), joten jos jotakuta ällöttää tai kyllästyttää (onhan tilanne tiedossa muttei ehkä ihan näin tarkasti kerrottuna), älä lue seuraavia paria kappaletta, jotka kursivoin...

Jos lähdetään siitä, että se leikkaushaava itsessään on 30 cm pitkä ja jos ajattelette tai kuvittelette, miten tuommoinen tekonivelleikkaus tehdään, on siinä menty läpi ja venytetty ja katkaistu niitä kudoksia ja muita ihan reippaasti, että niveleen saadaan kunnolla näkyvyyttä ja päästään käsiksi reisiluuhun, reisiluun nuppiin ja lantioon/lonkkamaljaan. Leikkaus ei oo mikään pieni, siro operaatio. Se haavan alue on tietysti muuten jo päällisin puolin parantunut, mutta sisäpuolelta ei, vaan se on yhä turvonnut ja kovahko sekä arven kohdalta että reilusti siitä ympäriltä (ulkoreisi, pakara), siinä oli silloin leikkauksen jälkeen iso verenpurkauma (hematooma) ja siitäkin johtuen turvotusta yhä riittää. Mulla on vähän niinkuin ylimääräinen pylly tuossa reidessä ;) Samalla tuo koko alue on päältäpäin ihan tunnoton, tosin joistakin kohdista myös yliherkkä, pienikin kosketus saattaa tuntua sähköiskunomaisena tunteena. Kun käväisin mökkireissulla viileässä järvivedessä, oli tunne tosi outo, kun ei kunnolla tuntenut, että iho on kastunut viileään veteen joka puolelta. Osa reidestä on muualtakin turta, tuosta edestä ylhäältä polven yläpuolelta nivuseen erityisesti ja vähän reiden takaosastakin. 

Lonkan alueen lihakset ja kudokset ovat yhä ihan ihmeissään kaikesta eivätkä toimi kunnolla. Osittain tuntuvat joissain kohdissa tosi kireiltä, joissakin taas sellaisilta, että eivät vaan syystä tai toisesta toimi vaikka kuinka harjoittelen päivittäin. Tämän toimimattomuuden huomaa vaikka siitä, että vaikka kuinka koittaa jalkaterää istuessa/maatessa lattiasta/alustasta nostaa, ei vaan kunnolla mitään tapahdu vaikka kuinka hampaat irvessä puristaa ja tsemppaa. Pari senttiä nousee (instagramissa on muutamia videoita tästä viime kuukausilta, voit tsekata mun nimen "hooastee"). Tai jos vaikka koittaa saada housunlahkeita jalkaan, täytyy mun ensin istua ja joko oikea jalkapohja maassa hivuttaa lahje jalkaan tai sitten nostaa kädellä jalka ylös jalkaterä vähän sisäänpäin käännettynä lattiasta, jotta saan jalan lahkeeseen. Jalka putoaa maahan heti jos päästän käden irti, en yhtään pysty sitä ilmassa tai tuollaisessa vinossa asennossa pitämään. Ja kuten oon kirjoittanut, mun täytyy nostaa käsillä jalka mm. sohvalle, sänkyyn, autoon.

Nivel itsessään ei enää kipua tunne. Se on kuulemma hyvin toimiva (ainakin pitäisi olla...) . . . :) Mutta se nivelen ympäristö muuten... Voi aargh! Noista lihasheikkouksista/ hermotusongelmista (ehkä?) johtuen mun jalka on aika holtiton kävellessä, jolloin tuntuu, että se nivelkin liikkuu vähän miten sattuu ja äkkiliikkeissä lonksahtelee inhottavasti jopa niin, että ulkopuolinenkin sen voi kuulla, jos kuuntelee vieressä. Jos en käytä kävellessä keppiä tai keppejä, on koko ajan inhottava tunne siitä, että jalka (ja jopa polvi!) lähtee alta kun ei kudokset/lihakset tue niveltä. Samalla lonkka on kuitenkin myös jäykkä. Kipua on myös yhä, välillä enemmän, välillä vähemmän, yleensä jalkaa liikuttaessa. Kipua on vähiten selällään maatessa. Liikekipu tuntuu "sisällä" lantioluissa nivelen ympärillä ja nivusessa sekä leikkausalueen ympärillä, välillä menee sähköiskujakin jossain pakarassa ja arven ympärillä. Lihaksia/kudoksia kiristää ihan älyttömästi, istuessa eniten ja mm. siksi täytyy usein nousta seisomaan. Kävelemään lähteminen on istumisen jälkeen tosi jäykkää ja kömpelöä. Jalan nostoyritykset sattuvat eniten nivuseen. Nyt oon myös huomannut, että jos kävelen, seison ja istun selkeästi liikaa (suomipop-festarin jälkeen esim, krhm...), on jalan nostaminen ja kävely vieläkin vaikeampaa jäykkyydestä johtuen.

Tämmöseltä siis tuntuu juuri nyt. Koko ajan tuon tekonivelen olemassaolon huomaa, halusinpa tai en, kun toimivuus ja tuntemukset on tuota luokkaa. Muutama ystävä on kommentoinut kuitenkin, että mun kävely ei näytä niin pahalta keppien kanssa eikä kuulemma ilmankaan keppejä (oon näyttänyt sitä könyämistä välillä joillekin) miltä sen voisi kuvitella näyttävän. Se kuulostaa ihan lohduttavalta... Kunpa vaan itsestäkin tuntuisi siltä. Ja kunpa kuntoutuisin mahdollisimman pian ja hyvin!

Mutta nyt taas tämä Kaaaaamee Paaaaasaaminen ja Märehtiminen (hah) sikseen. Ei mulla nyt edes ole yhtään huonot fiilikset! Huomenna on myös mahdollisuus lähteä karaokea laulelemaan ja sen mahdollisuuden todellakin käytän! Mahtavaa, ootan niiiiiin innolla! :) 

Oisko tää kiva laukku huomenna?

Kumpaakohan näistä ihanista hajuvesistä huomenna laitan?! 

...kynnetkin on jo lakattu!