Teen päivittäin mun harjoitukset, myös sen ainoan, joka jollakin tavalla mahallaan onnistuu, eli varpaat lattiassa jännitän reittä ja yritän nostaa sitä ilmaan. Pikkusen sentään nousee... Lattialla mahallaan makaamisen oon todennut kuitenkin inhottavaksi, sillä mulla kääntyy jalka väkisinkin siinä ihan ihmeellisesti, "yli." Niin, että jalkaterä vääntyy pahasti sisäänpäin. Se johtunee jalan voimattomuudesta, lonkkaa ympäröivien kudosten löysyydestä ja noiden reiden lihasten osittaisesta toimimattomuudesta ja kun alusta on kova, ei ole esim. patjan antamaa tukea siinä jalan ympärillä. Patjalla tai sohvalla makaaminen on siinä mielessä helpompaa.
Eilen lonkka, reisi ja pakaralihas olivat aika kipeänä ja jumissa erityisesti aamulla ja päivällä. Mistä lie johtui. Ehkä yhdistetyt harjoittelut, autossa istumiset, kävelyt Savonlinnassa... Välillä ei tiedä, mitä sitä pystyy tekemään, kun ei oo ennakoitavissa tämmöiset kipuilut välttämättä ollenkaan, vaikka luulisi että nekin jo pystyisi useamman kuukauden "harjoittelulla" tietämään. No eipä siinä muuta kuin särkylääkettä naamariin ja loppupäivän oleminen ja liikkuminen onnistui sitten ihan ok. Illansuussa kävimme vielä miehen mummoa ja muitakin sukulaisia tervehtimässä.
Ai niin, uhmasin muuten eilen illalla vähän "ohjeita" (tai no, kai sitä kroppaakin pitää kuulostella ja vähän testata välillä) ja kävelin ulkona ilman keppejä. Siis kepit käsissä muttei tukena. Muutamia askeleita otin ja on se kyllä niin vaikeeta ja kipeetä ettei kannata... Välillä vaan tulee itellekin sellainen olo, että onko oikeesti nyt näin että ei ihminen pysty normaalisti kävelemään ja entä jos mä oonkin vaan liian tottunut noihin keppeihin enkä luota jalkaan. Että mä vaan kuvittelen kaiken? Mutta ei. Todellisuus iskee välittömästi naamalle, jos kävelyä koittaa noin, ulkona varsinkin. (Huomasin muuten, että huokasin oikein syvään äsken kun tota kirjoitin. Haluaisin, että elämä olisi ihan toisenlaista, mutta jos halusta, tahdosta ja motivaatiosta olisi toipuminen kiinni ja tekonivelellä voisi tehdä mitä lystää, MÄ JUOKSISIN ja eläisin just niinkuin ennenkin jo nyt!! Vaan ei kaikki aina mee niin.) Mutta ehkä on hyvä välillä kuitenkin testata, tuleeko edistystä edes hippasen verran... Ja toisaalta, se on ajateltava niinkin mitä anoppi totesi yksi ilta: onneksi mä pystyn liikkumaan, oli sit mukana yksi tai kaksi keppiä. Etten tarvitse pyörätuolia. Että pääsin tänne mökillekin ja pärjään ihan hyvin täällä. Täytyy kääntää ajatukset niin, mitä pystyy kuitenkin tekemään ja paljon kuitenkin pystyy!
Nyt mä katselen korituolissa, kun lapset loiskuttelevat lasten uima-altaassa. Ihana on nähdä lasten mökkiriemua ja sitä, kuinka osaavat nauttia pienistäkin jutuista täysin siemauksin. Ihana kesä, lämpö ja aurinko! Tänään toteutetaan tytön toive: mennään syömään ravintolaan, "ei äiti sitten haeta sieltä pizzoja mukaan mökille, vaan syödään siellä!" :D
Nyt aurinkoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.