Valmisteluja

Ou mai gaad kun on monenlaista mietittävää ja suunniteltavaa ennen keskiviikkoa! Vielä ei ihan kaikkea oikein tajua ottaa huomioon täällä kotona, mutta ainakin tärkeimpiä juttuja on jo suunniteltu ja mietitty. Erilaisia apuvälineitä on myös tuotu kotiin. 

Rapid Recovery -hoitomallissa usein painotetaan, ettei periaatteessa mitään apuvälineitä tai erityisiä rajoitteita lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen olisikaan (siis ainakin yleisellä tasolla ajateltuna ja jos kyseessä on tyypillinen leikkaus eikä mitään erityisiä poikkeavuuksia). No okei, kepit tai muu kävelyn apuväline on oltava leikkauksen jälkeen, mutta muita apuvälineitä ei periaatteessa tarvittaisi, vaan kaikella etukäteen tapahtuvalla tiedottamisella, potilaan ja lähipiirin motivoinnilla ja tukemisella jne. on tarkoitus saada potilaan toipuminen vauhdikkaasti liikkeelle eikä sairaalassa myöskään hoitopäiviä tulisi kovinkaan montaa.

Näillä kaikilla asioilla toki tähdätään kustannustehokkuuteen ja siihen, että leikkausjonot pysyvät kurissa mutta tietysti myös korostetaan potilaan omaa motivaatiota kuntoutumiseen liittyen ja ylimääräisiä rajoituksia halutaan välttää. Periaatteessa näinkin radikaalisti sanottuna kuin että heti leikkauksen jälkeen ylös ja reippaasti liikkeelle!

Mulle fysioterapeutti kuitenkin kertoili, että vaikka puhutaankin tästä uudenlaisesta pikaisen toipumisen mallista, on se selvää että leikkaus on iso ja varmasti jalka on aluksi kipeä ja jäykkä. Eikä myöskään saa heti ruveta itseään taivuttelemaan yli 90 asteen kulmaan ja tuskinpa se muutenkaan heti onnistuisi :) Kävimme tiettyjä simppeleitä liikkeitä läpi, joita heti leikkauksen jälkeen aletaan tehdä, mutta samalla hän painotti sitä, että leikkaava lääkäri viime kädessä kertoo tarkemmat ohjeet siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei ja kuinka tulee leikkauksen jälkeen lähteä liikkeelle (saako jalkaa kuormittaa heti vaiko ei ja onko jotain muita huomioitavia asioita, joka leikkaushan on aina yksilöllinen). Leikkauksen jälkeen nämä jutut vasta tiedetään tarkemmin. 

Lisäksi myös hoitaja painotti sitä, että itsekseen ei leikkauksen jälkeen saa nousta sängystä ylös vaan odottaa, että joku tulee avustamaan... Joo, voi vaan kuvitella kun sinnikkäät suomalaiset lähtevät heti vaan kokeilemaan ja kupsis ja hupsis vaan kun sitä ollaankin nurin kun onkin hemoglobiini vähän alhainen ja pää kipulääkkeistä ja anestesiasta sekaisin. Ei hyvää seuraa...

Niistä apuvälineistä sitten... Täällä kotona on nyt sitten ensinnäkin siirretty mulle olkkarin vierassänky sopivalle paikalle ja sen jalkoja on nostettu (korotuspalikka alempana kuvassa) jotta pääsee helpommin sänkyyn ja sieltä pois.

Tarttumapihdit (kuva alla) ja sukanvetolaite löytyy, samoin korotustyyny istumista varten, tosin en tiedä tarvitseeko sitä juurikaan paitsi ehkä autossa, näyttää aika pieneltä meikäläiselle. Joku isompi tyyny voi olla jopa parempi...

Sitten on vielä varalta olemassa suihkutuoli sekä vessanpöntön korotus (tai tuo malli mikä meillä on, lienee lähinnä käsinojia varten). Nämä odottavat vielä kylppärin nurkassa kivasti päällekkäin nököttäen. 

Ovat jotenkin hirveän lannistavia kun niitä katsoo, sitä tuntee itsensä ihan tosissaan liikuntavammaiseksi, mutta pitää vaan aatella että ovat helpotukseksi ja eipä niitä tarvitse käyttää jos tuntuu yhtään siltä ettei tarvitse (ellei tietysti lääkäri erikseen määrää jotakin muuta). Sitä muutkin ovat mulle viime päivinä toitottaneet.

Voitte ehkä kuvitella ne kaikki tunteet, mitä moni nuori ihminen joutuu miettimään ja kohtaamaan, jos joutuu syystä tai toisesta tilanteeseen, jossa oma liikuntakyky menee hetkeksi tai pidemmäksikin aikaa jonkin sairauden tai vamman vuoksi. Yhtäkkiä joudut, väkisinkin, luopumaan siitä mahdollisesti "minä itse hoidan kyllä kaiken, en tarvitse apua!" -identiteetistä ja tarvitsetkin apuja monissa erilaisissa arjen puuhissa. Kotiympäristökin muuttuu yhtäkkiä vähän enemmän "laitosmaiseksi." Totean vaan, että kaikki tämä on todella pysäyttävä ja henkisesti rankka mutta samalla myös kasvattava kokemus ja tämän kokemuksen jälkeen mulla on ihan uusi, eri tavalla vahva minäkuva ja jotakin aivan uutta annettavaa koko maailmalle!! :)

Mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Sit kun leikkaus on tehty, on koko ajan suunta parempaa kohti, vaikka varmasti välillä tulee olemaan rankkaakin. Mutta mä selviän kyllä! Aion myös kirjoittaa tätä blogia koko ajan. Ehkä nyt vielä monesta tuntuu siltä että mun tapaus on harvinaislaatuinen, mutta sekä hoitaja että leikkaava lääkäri kertoivat, että lonkan tekonivelleikkauksia tehdään monestakin syystä nykyään yhä nuoremmille ja dysplasioitakin tunnistetaan nykyään paremmin, vaikka ne hiukan harvinaisempia juttuja ovatkin. Tämmöstä tämä elämä vaan välillä on...