Jotenkin alitajunnasta hiipii viesti, että leikkaus lähestyy. Ajankohdasta ei ole vieläkään mitään tietoa, mutta kyllähän se niin on, että mitä pidemmälle kevättä mennään, sitä todennäköisemmin leikkausajankohta on ihan ovella.
En oikein tiedä mitä kaikkea nyt sitten jännitän just nyt. Vähän kaikkea :D Itse leikkauksen vaiheet eivät sinänsä jännitä, koska tiedän kyllä mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Sen sijaan ajatus selkäydinpuudutuksesta ja leikkauksen aikana hereillä olosta tuntuu ikävältä.
Aiemmin oon saanut kaksi selkäydinpuudutusta, joista toinen meni pieleen aiheuttaen myöhemmin ihan hirveät niskakivut moneksi viikoksi (vaikka puudutus muuten toimikin) ja toisenkin laitossa oli aluksi hiukan ongelmia. Ajatus selkäpuolella tapahtuvasta piikkien sörkkimisestä selkääni inhottaa taas, mutta vielä enemmän inhottaa ajatus siitä, että kuulen ja tajuan, kun luuta sahataan poikki ja hakataan varaosia omaan luuhun kiinni. Toivonkin vielä myöhemmin anestesialääkäriltä, että saan jonkinlaisen humautuksen leikkaussalissa, että ajan taju häviää ja olen sellaisessa pöhnässä, ettei ole väliä mitä tapahtuu. Kuulemma myös nukutukseen on mahdollisuus, mutta en tiedä, onko se mulle hyvä vaihtoehto. Ei yleensä nukutusta ykkösvaihtoehdoksi ainakaan suositella.
Leikkauksesta toipuminenkin on oma juttunsa, jota ei voi yhtään ennustaa. Luita ei ole multa koskaan jouduttu katkaisemaan tai muutenkaan luita korjaamaan, joten en yhtään tiedä, kuinka kipeä sitä myöhemmin on ja miten liikkuminen lähtee sujumaan. Olen kuullut sekä ihmeen kivuttomia tarinoita lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisestä toipumisesta - tyyliin "ei minkäänlaisia kipuja" - mutta myös toisen ääripään kokemuksia, mutta eipä niitä voi itseensä verrata kuitenkaan. Jää siis nähtäväksi ja aika näyttää, miten homma menee.
Toipumismotivaatio sinänsä on kova ja fiilis sen suhteen positiivinen :) Hitaasti mutta varmasti kohti normaalia liikkumista! Varmasti myös läheiset ja ystävät pitävät mielen virkeänä ja tsemppiä yllä.
Jotta fiilis pysyy hyvänä ja unohtaisin turhat jännittämiset, on vielä kehiteltävä kaikkea mukavaa tekemistä sen mukaan mitä pystyy. Viikonlopusta on tulossa kiva ja musapitoinen, yes! Ois tiedossa pientä reissua, Elastista sekä Juha Tapiota :) (Pitäiskö hommata keppeihin uusia nimmareita?!) Nyt ei kiitos mitään ylimääräisiä auton hajoamisia tai sairasteluja tai muutakaan ikävää tähän saumaan, kiitos...!
Pää kylmänä ja ei kun jatketaan.
Vaikka olenkin "konkari" näissä lonkkaleikkauksissa (14 leikkausta takana, muutama edessä) voin sanoa, että aina se jännittää. Minun pahin pelkoni osuu myös tuohon puudutuspiikin lykkäämiseen. Edellisellä kerralla sain niin paljon nukutusta, että en tiennyt mitään koko leikkauksesta. Heräsin vasta kun oli jo tunto palannut. Olin vähän pettynyt. Joskus olen keskustellutkin leikkaavan lääkärin kanssa. Kun ensimmäinen keinonivel poistettiin sanoin ortopedille siinä vaiheessa, että haluan sen itselleni muistoksi. En saanut. Ne oli niitä Amerikasta tilattuja epäonnistuneita, halusivat varmaan lähettää reklamaatiota varten. Hah.
VastaaPoistaOlen aina sanonut, ja kirjoitan nytkin, että kun ensimmäinen lonkkanivel laitetaan, se on helppo nakki. Ihanaa kun säryt jää pois ja yleensä tulos on lähes uudenveroinen. Sitten ne uusintaleikkaukset on hankalia. Muttei aina nekään.
Oikein paljon onnea matkaan! Muista jumpata nyt ja leikkauksen jälkeen - siitä on oikeasti apua. Niin, ja kaatua et saa sitten enää koskaan. Pysy siis pystyssä!
Kiitos toivotuksista! Onnea tarvitaan aina... Ja tietysti myös ortopedin ja muun henkilökunnan vankkaa ammattitaitoa :)
VastaaPoistaOletko muuten saanut ennen leikkauksiasi esilääkityksen (jotakin rauhoittavaa tms.)? Täällä kun on menty Rapid Recovery -malliin, joka korostaa sekä potilaan omaa aktiivisuutta kuntoutumiseen että myös kustannustehokkuutta (eli osastolla on tarkoitus olla max 3 päivää, sitten jo kotiuttavat tai siirtävät jatkohoitopaikkaan jos kotiin ei vielä kykene), ei mitään rauhoittavia esilääkkeitä anneta ennen leikkausta, kolmen eri kipulääkkeen yhdistelmä vaan. Tällä haetaan sitä, että leikkauksen jälkeen potilas pystyisi mahdollisimman sujuvasti nousemaan ylös sängystä ja jopa kävelemään leikkauspäivän iltana, rauhoittavat lääkkeet saattavat laittaa liikaa pään pyörälle. Hirvittää kuitenkin, jos sitä iskeekin hirveä paniikki siinä just ennen leikkausta... Siksi toivoisin etten tajuaisi mitään ja kun heräisin kunnolla mahdollisesta humautuksesta, olisi kaikki jo ok. Mutta katsotaanpa sitten mitä todetaan, kun pääsen juttelemaan preoperatiivisella käynnillä anestesialääkärin kanssa...
Niin ja minuakin kyllä kiinnostaisi nähdä se mun rikkinäinen reisiluun nuppi! :)
Notta mullahan se oli tosiaan nilkka joka laitettiin, mutta samalla kaavalla ne kaikki menee.... Esilääkityksenä tuolla sain mun lääkeainaongelmista johtuen ainoastaan sen buranan ja panadolin, muuten olis vissiin tullut jotain muutakin. Niitten voimalla sit saliin ja siellä alkoi heti salihenkilökunta ja nukkumatti mua valmistelemaan; klo oli silloin kahdeksan aamulla. Nukkumatti koitti tarjota heti alusta alkaen mulle juurikin sitä humautusta, mutta itsepintaisesti sanoin, että en halua, haluan olla hereillä.... :D Puudutus meni hyvin, vain kerran vähän nippas, mutta sit ei mitään enää. Ja tällä kertaa puudutus pysyi tossa navan alapuolisella alueella, viimeksi puuduin olkapäitä myöten, mutta sekin saatiin nopsaan laskemaan kun nostivat vähän pääpuolta.
VastaaPoistaMulla oli mukana oma mp3 täynnä musaa, sitä rupesin heti kuuntelemaan. Koska en halunnut sitä humautusta, luulen, että nukkumatti laittoi mulle jotain rauhottavaa suonensisäsesti, koska kuitenkin tuntemukset oli semmoset vähän humalaiset... vaikka kuulin musan läpi eri työkalujen äänet ja "tunsin" miten jalkaa muljattiin ei olo ollut mitenkään pakokauhuinen. tosin mulla on takana jo kolme hereilläollessa tehtyä operaatiota, et tiesin mitä tuleman pitää.
Mulle li koko ajan sanottu, että operaatio kestää n pari tuntia, mutta.... kasilta kun menin saliin, ortopedi tuli klo 9. puoleen päivään jaksoin sinnitellä, sit rupes selkä sanoon et ei enää selällään makaamista ja verityhjiömansettikin rupes vähän tuntumaan... siinä kohdassa sit pyysin ja nukkumatti itsekin sitä ehdotti, et josko kuitenkin laittais mut nukkumaan hetkeksi. Lääkettä suoneen ja tsädäm, meikä uuvahti. Ja heräsin paria tuntia myöhemmin kun rupesivat laittamaan väliaikaista lastaa jalkaan. :D Kello oli vähää vajaa kaks kun heräämöön mut siirrettiin. Et se siitä parista tunnista ja valmistelut päälle, ennemminkin 4 tuntia ja valmistelut ja lopputyöt päälle.
Heräämössä mulle laitettiin vielä joku puudutus tonne jalkaan, sen piti mukamas viedä pahimmat kivut, mutta mulla se ei toiminut. Ja mä olin kyllä aikas kipee, mutta musa auttoi siinäkin... Hoitajat oli kuitenkin aika nuljuja antamaan lääkettä. Aina vahtasivat sitä kelloa. Mutta se pahin oli varmaan ne ekat kaks päivää, sit rupes helpottamaan ja kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä pääsin kotiin. :D Kotona pärjäsinkin sit jo sillä tutulla burana+panadol yhdistelmällä, vain yhden kerran kotiinpääsypäivän iltana jouduin ottamaan vähän tujumman tabun. Viikko leikkauksesta kävelin jo sujuvasti keppien kanssa, täyspainovaraus kun oli heti alusta alkaen. Mun huonekaverina oli lonkkaleikattu mamma, joka paljon sujuvammin kuin minä kulki edes takas, oli huomattavasti reippaampi kuin minä. ;) Parin viikon kohdalla lääkitys huomaamatta rupes vähenemään, otin aamusin ja iltasin sen koktailini, päivisin en. Ja sit jäi iltalääkkeetkin pois. (Tosin nyt kiitos ton luutumattoman pohjeluun oon joutunut taas kipsin poiston jälkeen lisäämään lääkkeitä... :( )
Luottavaisin mielin vaan leikkaukseen, siellä o kuitenkin asiansa osaava henkilökunta, jotka taatusti tekevät kaikkensa operaation onnistumiseksi niin, että siitä jää mahdollisimman hyvä mieli kaikille.
Juu, kyllä mä luotan leikkurin henkilökuntaan kaikkinensa. Silti vaan inhottaa ajatus kuulla et saha soi ja muuta :D Mä en varmaan jaksa/pysty siellä keskittyä musaan, mutta varmasti sit operaation jälkeen alkaa musan kuuntelu ja katotaan alanko sit laulamaankin siellä osastolla vielä jos pitää unohtaa kipu :D Toisaalta, ehkä se vois viihdyttää muitakin... Kuitenkin oon mun tuurilla siellä se ainut lonkkaleikattu ja muut on paljon vanhempia :)
VastaaPoista