En viime yönäkään saanut kunnolla unta kun pyörittelin kaikkia asioita mielessäni. Vettä satoi myös taas niin hurjasti, että oli ihan älytön meteli ja nuorimmainen lapsistakin heräsi siihen valtavaan ryminään... No, aivan sama, ei uni ois tullut kuitenkaan silmään.
Olin jo aamulla hyvissä ajoin keskussairaalalla, yhdeksän maissa. Mies heitti mut sairaalalle töihin mennessään. Arvelin, että joudun odottamaan röntgenaikaa - se olisi ollut klo
10.15, mutta koska olin paikalla jo ajoissa eikä muita kuvattavia juuri sillä hetkellä kyseiseen kuvaushuoneeseen ollut tulossa, pääsinkin kuvattavaksi melkein samantien. Otettiin perinteiset kuvat - ensin seisten ja sitten maaten, vasen jalka ylös telineelle nostettuna. Siinä pötkötellessäni mietin, että tämä on vuoden sisään jo kohtalaisen mones kuvaus... Hyvät säteilymäärät...?!
Sittenpä ei ollutkaan muuta kuin aikaa. Olin yhden kepin kanssa nyt liikenteessä, kun tiesin ettei tarvitse kävellä kuin sisätiloissa. Kävelin jonkin verran ala-aulassa, istuin vähäksi aikaa mukaan ottamaani Maalla-lehteä lukemaan (tai oikeasti en pystynyt edes lukemaan jännitykseltäni, kunhan selailin), odottelin. Sitten ilmoittauduin kirurgian polille ja siirryin odottelemaan sen aulaan.
Ihmisiä oli taas mukava katsella. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun, en lukemiseen enkä edes nettisurffailuun. Oli myös hauska sattuma, että eräs tuttu sattui myös olemaan tulossa lähes samaan aikaan polikäynnille ja hänen kanssaan siinä sitten jutustelimmekin - sai vähän paremmin ylimääräiset ajatukset pois eikä ihan niin paljoa tarvinnut jännittää. Ensin odottelimme yhtä aikaa aulassa ja myöhemmin vielä siellä vastaanottohuoneiden edustalla olevalla käytävälläkin. Kyllä tätä tuttuakin jännitti, ja voin kuvitella hänelläkin olleet tuntemukset, kun kuuli, että on tulossa tekonivel... Olkapäähän tosin, mutta silti. Vaikka uutiseen varautuisikin etukäteen, on se silti sellainen käsittelemistä vaativa asia.
Mun poliaika olisi ollut alun perin tunnin myöhässä, mutta mua edellä ollut henkilö ei sitten ilmaantunutkaan jostain syystä paikalle, joten pääsin melko lailla oikeaan aikaan eli hiukan klo 11 jälkeen vastaanotolle. Jännitti aivan tolkuttomasti. Jos joku olisi mitannut mun pulssia, olisi se ollut varmasti 100 ellei enemmänkin.
Ortopedini onneksi osasi omalla olemuksellaan, hymyllään, rauhallisuudellaan ottaa tilanteen hyvin haltuun ja mullekin tuli siinä pikkuhiljaa tunne, että on turha jännittää - niin paljoa ainakaan. Olin hyvissä käsissä. Hän kyseli, onko tilanne yhtään parempi mitä kesällä oli ja antoi mun rauhassa kertoa, mikä tilanne on. Röntgenkuva näytti hyvältä, sen perusteella nivel pitäisi olla ok. Mutta tämä "oma" ortopedinipa totesi (toisin kuin toukokuussa 2 kk tutkimuksen tehnyt ortopedi), että pelkkä nivelen röntgenkuva ei ratkaise, vaan oireet ja potilaan kuvaama tilanne ratkaisee enemmän. (Näinpä! Tätä lähestymistapaa olen kaivannut...)
Sitten näytin, miten jalka toimii kun seison ja istun. Piti myös seistä yhdellä jalalla - ensin vasemmalla ja sitten oikealla leikatulla, joka ei siis onnistu kunnolla. Lopuksi hän tutki jalan voiman ja liikeradat niin, että makasin tutkimuspöydällä ensin selälläni, sitten kyljelläni. Sattui :( Haava-alueen hän myös katsoi ja tunnusteli, se myös sattui. Niin ja istuin lopuksi vielä tutkimuspöydän reunalla ja polven ojennusvoima testattiin.
Lopputulemana oli, että polven ojennusvoima on mulla hyvä, mutta sittenpä polven yläpuolen - siis reiden ja lonkan - tilanne ei kovin hyvä olekaan. (No ei ollut yllätys ;) ) Nyt on leikkauksesta 5 kk ja tässä vaiheessa lonkkadysplaasikoille tehdyistä tekonivelleikkauksista suurin osa on pääsääntöisesti ainakin kipua mitattaessa onnistuneita - useilla ei ole enää kipuja. Jalassa voi olla lihasheikkoutta ja sitä voi jäädäkin, samoin välttämättä ei koskaan pysty leikatulla kyljellä enää nukkumaan. Mutta näin paljon kipua ei pitäisi enää olla mitä mulla, eikä heikkouttakaan näin paljon. Yleensä kuulemma niin, ettei jalkaa välttämättä pysty kääntämään ulospäin, mutta mähän en saa jalkaterää käännettyä yhtään sisäänpäin enkä nostettua juuri yhtään jalkaa istuessa ja maatessa, ei vaan oo voimaa ja kivut myös estävät nuo. Jos joku nostaisi mun jalan ylös, se putoaisi kuin kivi heti alas. Tämän vuoksi mm. jalka täytyy pukiessa nostaa käsillä housunlahkeeseen. Ei ole normaalia... eikä sekään, että joudun nostamaan jalkaa sohvalle, sänkyyn, autoon jne.
Ortopedini pohti tilannetta pitkään kuin Dr. House ikään. Olenkin aika vaativa case näköjään... Sitten hän tuumasi, että "ei auta kuin tutkia lissee" - että "kiinnostaa mm. iliopsoas-jänteen tilanne, koska jalasta selkeästi puuttuu voimaa." Samoin niin kova liikekipu mitä mulla on + haava-alueen kipu/arkuus/yliherkkyys ei myöskään ole normaalia, se voi olla oire hitaasta infektiosta. Hän otti puhelun suoraan röntgenlääkärille, jonka kanssa siinä mun vastaanottokäynnin aikana vielä yhdessä tutkivat mun röntgenkuvaa sekä ennen että jälkeen leikkauksen ja miettivät, miten edetään.
Nyt sitten jatketaan niin, että lokakuun alussa multa otetaan tietyt verikokeet ja tehdään sekä lantion alueen magneettikuvaus että myös ultraääniohjattu lonkan alueen tutkimus sekä otetaan nivelnestenäyte. (Ei kuulosta kauheen kivuttomalta, huhhuijaa...) Haluavat huolella tutkia, ettei ole vaan mitään piilevää tulehdusta tuolla nivelessä. Näiden tutkimusten jälkeen tapaan taas ortopedin ja sitten pohditaan lisää...
On tämä yhdenlaista vuoristorataa kyllä. En minä eikä kukaan muukaan ois voinut kuvitella, että mulla on näin pitkä prosessi edessä tämän lonkan kanssa. Mutta eipä auta muuta kuin katsoa eteenpäin. Fysioterapiaa pitää myös jatkaa. Oon silti mielettömän tyytyväinen siitä, että lääkärini haluaa selvittää tilanteen näin hienosti, kattavasti ja empaattisesti. Saan myös laittaa hänelle meiliä, jos on tarvetta. Ja onneksi sain myös luvan lähteä miehen kanssa Välimerelle reissuun ("se tekee kyllä hyvää ihan varmasti ja uima-altaassahan sä voit sitten viettää paljon aikaa", tuumasi lääkäri).
Niin ja työkykyasia... Yhä jatkuu sairausloma, en pääse töihin vaikka kuinka pää jo sinne haluaisikin... :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.