Lonkka ja lapset

"Miksi joskus ennen kuin sulla on ollut lonkka kipee niin... niin... sulla ei ollut lonkka kipee?"

"Ai että miksi se ei ensin ollut kipee ja sitten se tuli kipeeksi?"

"Niin... Miksi?"

"No mä en tiennyt että mulla oli mitään vikaa lonkassa... Sitten se vaan tuli yhtäkkiä kipeeksi."

"Miksi?"

"En tiiä, se vaan tuli kipeeksi ja sitten sitä tutkittiin ja se piti leikata."

"Ai sairaalassako?"

"Joo..."

Mm. tällaista pohdiskelevaa keskustelua kävimme tänä aamuna herra nelivuotiaan kanssa. Hetkeä aiemmin hän oli leikkiessään kompuroinut sohvalle nojaavaan keppiini.

Nykyään lapsista ei ole mitenkään ihmeellistä, että äiti kävelee vähän hassusti ja sillä on keppi tai kepit usein apuna ainakin ulkona. Se makailee aika usein sohvalla selällään tai vähintäänkin lähes makaa eikä pysty kunnolla keräilemään tavaroita lattioilta. Se on vähän kömpelö, jäykkä ja hidas, mutta äiti se on kuitenkin ja ihan tavallinen sellainen.

Vallitsevaa tilannetta osaavat neli- ja kuusivuotiaat vaivihkaa käyttää hyväksi: on hienoa leikkiä ja levitellä lelut ja tavarat joka puolelle kotia ja jättää ne levälleen - leikkien siivoamisella kun ei välttämättä ole niin kiire, jos äiti käskee tai kauniisti pyytää. Testataan myös muutenkin omaa käytöstä ja kielenkäyttöä ja katsotaan, missä vaiheessa alkaa äidillä hermo kiristyä...

Äidin käyttämällä äänensävyllä ei ole niin väliä. Ennen se ihan toimivakin "laitan suosikkilelun yläkaappiin jäähylle" -taktiikka huonosta käytöksestä kun ei välttämättä tepsikään. Sehän on vain sanahelinää, jota äiti ei kuitenkaan pystyisi toteuttamaan, kun se ei pysty ylös edes kiipeämään, vaikka niin uhkaisikin. Hahaa, lapsivallankumous!

Edellä mainittu pätee usein silloin kun isi tai äidin lisäksi joku muu aikuinen ei ole paikalla. Toisen aikuisen läsnäollessa käyttäydytään keskimääräisesti paremmin, sillä lapset tietävät, että tällöin on paikalla henkilö, joka sen suosikkilelun oikeasti voikin sinne ylös jäähylle laittaa... :)

Turvallinen koti on lapsille paikka, jossa voi, saa ja pitää koetella omia rajojaan, oli tilanne tai perhekokoonpano millainen tahansa. Erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat kaikkiin osapuoliin eri tavoin. Usein pienemmät lapset vielä reagoivat asioihin luontaisella tavalla, ilman ylimääräisiä, opittuja kaavoja tai malleja.

Lasten päivähoidon alkamisesta kesän jälkeen on nyt kolmisen viikkoa aikaa. Yhden kerran olen jopa minäkin tämän jälkeen päässyt mukaan viemään lapsia hoitoon. Yksi pojan hoitotädeistä antoi tällöin palautetta, että pojasta on kesän aikana tullut todella reipas. Hän on kuulemma nyt usein oma-aloitteisesti kerännyt lelut paikalleen leikkien loputtua ilman erillisiä kehotuksia ja ollut muutenkin auttavainen. Hän kuuntelee tarkkaavaisesti, osallistuu, juttelee ja ihmettelee asioita koko nelivuotiaan valloittavalla persoonallaan.

Olin ylpeä pienestä leijonamiehestäni! Ehkä osittain äidinkin tilanteen kautta ovat lapset oppineet ymmärtämään ja arvostamaan mm. oma-aloitteisuutta ja auttavaisuutta.