Sellaista elämä on

Tämän viikon "hurjasta ohjelmasta" ja sovituista tapaamisista eka takana. Kävin työterveyslääkärin juttusilla... Oli eri lääkäri  mitä yleensä kun omalääkäri on jo kesälomalla, mutta tuttu lääkäri kuitenkin. Hah, mä olen käynyt lähes jokaisen meidän työterveyden lääkärin vastaanotolla tämän lonkan takia... Yhdenlainen saavutus sekin kai...?! Tosin ei mikään maailman mahtavin sellainen.

No kuitenkii... Lääkäri kyseli tämän hetken vointia ja kirjoitti tarkasti ylös mun kaikki kuvaukset jalan heikkoudesta, jäykkyydestä, kivusta ja liikuttamis- ja nostamishankaluudesta. Ja myös kuulumiset fyssarikäynneiltä. Oli tyytyväinen että oon juuri sen fyssarin ohjauksessa jossa nyt olen, on ilmeisen osaava henkilö myös lääkäreiden mielestä. Tuntui hyvältä että fyssarin osaaminen tunnutaan tietävän joka puolella!

Mun piti myös näyttää, miten pystyn kävelemään huoneessa ilman tukea. Hirveää hoippumista ja pahan tuntuista... Lääkäri katsoi myös haavan/arven alueen, kyseli missä kohdassa/kohdissa mulla on tuntopuutoksia (niitä on etu- ja takareiden ja leikkausalueiden lisäksi myös lantiossa, johon yksi leikkaustuista painoi tosi paljon ja ikävästi leikkauksen aikana, erityisesti loppuvaiheessa) ja tutki myös jalan liikkuvuutta niin, että makasin selälläni tutkimuspöydällä. Onneksi ei mitenkään väännellyt, näki varmasti jo mun irvistyksistä, että sattuu... 

Tämäkin lääkäri katsoi ja ihmetteli, miten mä en saa nostettua vieläkään jalkaa muuta kuin käsillä auttamalla tutkimuspöydälle. Ja että kantapää ei nouse juuri yhtään alustasta, jos jalkaa yritän suorana nostaa ilmaan ja jos haluan nostaa polvea koukkuun ja jalkaa samalla ylös venyttääkseni lonkankoukistajaa, täytyy mun auttaa jalkaa käsillä koko ajan polvitaipeen alta.

"Leikkaava lääkärikö oli sitä mieltä että leikkaus onnistui hyvin?" kysyi työterveyslääkäri jännä ilme kasvoillaan, ja mä vastasin, että no ainakin leikkauksen jälkeen leikkaava lääkäri sanoi että kaikki meni lopulta hyvin, mitä nyt oli kova verenhukka... Mutta kerroin, että 2 kk tarkastuksen teki eri ortopedi kuin leikkaava ja hänen terveiset olivat, että lähtötilanteen vaikeuteen ja leikkauksen haasteellisuuteen nähden nivel on kuulemma tosi hyvässä asennossa. Mutta muihin mun kuvaamiin tuntemuksiin kuin kipuun ja muljahteluun hän ei ottanut mitään kantaa vaan totesi vaan, että toipuminen tulee kestämään pitkään ja lopputuloksen arvioinnistakin hän oli aika varovainen... 

Kerroin, että tämä nykyinen fysioterapeutti (ja itse asiassa kuntoutuslääkäri ja -fysioterapeutti Summassaaressakin) mietti, että jonkinlainen hermovaurio leikkauksessa on luultavasti tullut. Hermoratatutkimus on mahdollista mullekin tehdä jossakin vaiheessa, mutta työterveyslääkäri totesi, ettei sekään välttämättä kerro koko tilannetta ja vaikka vaurioita olisikin, on eri juttu, voiko niille tehdä mitään. Jonkin verran hermot uudistuvat kyllä ja kasvavat hitaasti, mutta ihan kaikki hermotus tuskin palautuu kun leikkausalue on ollut niin iso ja leikkaus vaativa. 

Kuulemma ortopedin tekemässä 1-vuotistarkastuksessa katsotaan yleensä koko toipumista tarkemmalla tasolla ja sen jälkeen mietitään, onko jotakin tehtävä. Se on kuulemma riittävän pitkä aika arvioida esim. hermotuksen palautumista ja kaikkea muutakin, jos on tarvetta.

Kuntoutusasioista oli puhetta myös. Nyt jatketaan fysioterapialla ja omalla sitkeällä kuntouttamisella. Laitoskuntoutusta voidaan miettiä myös aikanaan, mutta mä olen kuulemma nyt liian huonosti liikkuva, "liian huonokuntoinen", edes niveloireisten ja TULES-vaivaisten kuntoutusta ajatellen. Lääkäriä ja mua kyllä hiukan hymyilytti tämä toteamus. Jepjep, liian huonossa kunnossa kuntoutukseen... Absurdia, varsinkin kun koko ongelma todettiin kuntoutuksessa! :)

Lopputulemana oli myös se, ettei tässä tilanteessa ole mitään mahdollisuutta eikä järkeä yrittää mennä töihinkään, edes osa-aikaisena. "Kyllä sun jalka pitää ehdottomasti paremmin toimivaksi ja kivuttomaksi saada ennen kuin voidaan miettiä töihinpaluuta..." Kyselin osa-aikaisesta töihinpaluusta ja se olisi tämänkin lääkärin mielestä mun tapauksessa sitten aikanaan ihan hyvä vaihtoehto, mutta vielä en ole osa-aikaiseen työhönkään tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Aika karua meininkiä. Kyllähän mä tiedän omat rajoitteeni ja liikuntakykyni paremmin kuin hyvin, mutta on ärsyttävää, ettei yhtään vieläkään tiedä tulevasta muuta kuin sen, että taas jatkuu sairausloma (tai pitkästä kuntoutumisprosessistahan tässä melkein voisi puhua) elokuun alkuun ja sitten taas arvioidaan tilannetta uudelleen. Näillä mennään. 

"Sillä suoraan sanottuna, suurinpiirtein, sellaista elämä on..."