On ammattitaitoisiakin fyssareita, onneksi!

Heti pitää purkaa aamun fyssarikäynnin fiilikset tänne blogiin. Kyllä onkin ihan eri tuntemukset, olo ja tunnelma muutenkin mitä sen erään kammofyssarikäynnin jälkeen. Sanoisinko että ihan ääripäästä! Hyvällä tavalla :) Vähän jumittaa, mutta se nyt ei oo mitään uutta...

Jännitin, millainen henkilö tämä mulle suositeltu fyssari on, millaisen lähestymistavan mun tilanteeseen ottaa, ymmärtääkö ja jaksaako kuunnella taustoja huolella jne. Ajattelin valmiiksi, miten reagoin, jos asenne mua kohtaan on jotenkin hyökkäävä tai epäkunnioittava. Että lähdenkö pois ja sanonko, että kiitos ja hei, mä en tänne jää... :)

Jännitys oli turhaa. Fyssari oli tosi mukava ja rento, asiallinen. Katseli jo heti huoneeseen mennessä, miten keppien kanssa kävelen, miten pystyn istumaan ja seisomaan. Kuunteli huolella mun tilannetta. Nyt keskityttiin pelkkään lonkkaan, ei muihin vaivoihin vielä ainakaan. Ajattelin, että käsitellään niitä sitten vasta kun nähdään, miten tämä muu tilanne tästä etenee.

Kertoilin taustatilanteesta, miten lonkka alkoi oireilla ja missä tilanteessa, miten ja kuka/ketkä mua on matkan varrella hoitaneet ja mitä eri hoitavat tahot ovat kertoneet ja ohjeistaneet leikkausta ennen ja sen jälkeen. Kammofyssarin ohjeistuksesta ja lähestymistavastakin kerroin, josta hän oli kauhuissaan! Kerroin lisäksi ortopedien kommenteista (lähtötilanteen ja leikkauksen haasteellisuus, pitkä toipumisaika).

Fyssari halusi nähdä mun kaiken kertomani jälkeen myös kaikki sairaalasta saamani paperit, erityisesti leikkauskertomuksen. Tämän hetken tilanteen hankaluuteen nähden leikkauskertomus on kuulemma melkoisen ympäripyöreä. Siinä ei ole mm. kerrottu, mitä kaikkia kudoksia/lihaksia ja muuta leikkausvaiheessa on katkaistu tai irrotettu ja kiinnitetty paikalleen, vaan todetaan vaan mm. että "tehdään avaus" ja muuta vastaavaa, ei siis ole kerrottu kovin tarkkaan kuitenkaan. Niinpä fyssari jäikin miettimään sitä, onko tehty jotakin sellaista, mikä aiheuttaa esim. mun jalan nostamis- ja liikuttamisheikkouden ja näitä muita inhottavia tuntemuksia kivun kera. Siis onko esim. jotain jätetty kertomatta tai kirjoittamatta leikkauskertomukseen... Tai että mikä on tehnyt erityisesti leikkauksesta ja lähtötilanteesta haasteellisen. Vaikka leikannut lääkäri kertoikin mulle, että mun lonkkamalja oli täysin vääränmallinen, senttejä liian sivussa ja jalkakin lähtökohtaisesti lyhyempi mitä toinen jalka, ei näitä esim. ole kirjattu ainakaan mihinkään mulle annettuihin papereihin.

Pohdittiin myös yhdessä sitä, onko Rapid Recovery -malli aiheuttanut sen, että potilaita yritetään pitää samalla viivalla niin lähtökohdiltaan kuin toipumisnopeudenkin osalta, ja unohdetaan yksilöllinen ohjeistus. Ja koska pyritään tehokkuuteen ja nopeuteen, ei ole resursseja siihen, että jokaiselle potilaalle ohjeistettaisiin ja kerrottaisiin huolellisesti se, miten ja millainen leikkaus on tehty ja miten se vaikuttaa toipumiseen. Tai että kerrottaisiin myös yksilöllisesti, jos on komplikaatioita odotettavissa tietynlaisesta leikkauksesta. Naulan kantaan! Sanoinkin, että oon ollut tosi yksin tässä näiden mun ongelmien kanssa, kun kaikki aina vertaa mua ja mun leikkausta sellaiseen henkilöön, joka on kuluman vuoksi tekonivelleikattu. Fyssari ymmärsi tämän ihan täysin.

Viimeisimmästä röntgenkuvasta kuitenkin fyssari huomasi ainakin sen, että mulla on tosi vähän luuta leikatun puolen lantiossa siinä kupin ympärillä - toivottavasti kuppiosaa ei hetkeen jouduta uusimaan... Tämän tiesin kyllä itsekin, sen ortopedi kertoi.

Sitten katsottiin vähän jalan toimivuutta ja liikettä tällä hetkellä. Fyssari näki heti, että liike sattuu, joten tosi hellävaroen testaili jalan liikeradat. Ei siis todellakaan mitään vääntelyä tai "kyllä se jalka siitä kuule nousee!" -tyyppistä meininkiä. Fyssari pyysi mua kääntymään ei-leikatulle kyljelle, mikä oli tosi hankalaa ja sattui, mutta pääsinpä kuitenkin. On kyllä niin vaikea asento, että huhhuh, vaikka tyyny jalkojen välissä oliskin. Pyysi kääntymään mahallenikin, ja yritinkin, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. En vaan pysty saamaan leikattua jalkaa sellaiseen asentoon, että onnistuisi. Muljahtelee ja sattuu eikä oo voimaa.

Niin hankala tilanne kuitenkin mulla on, että fyssari moneen kertaan mietti ääneen, mikä ihmeessä voi mun lonkan seudulla/jalassa kinnata niin, että mä en pysty tekemään tiettyjä juttuja vaikka kuinka tahdon... Joten nyt lähdetään vaan ihan muutamasta hyvin simppelistä, tosin mulle hankalasta, asiasta liikkeelle. Tällaisessa tilanteessa ei todellakaan ruveta treenaamaan mitään kymmeniä kertoja viikossa eri lajeja (kuten kammofyssari ohjeisti)... :) 

Mulla on nyt tavoitteena viikon aikana esim. selällään maatessa koukistaa päivittäin useita kertoja oikeaa polvea tuohon mahan päälle (tai sen verran mitä nyt pystyykään ilman liikaa kipua) reiden takaa vaikka vyöllä autettuna. Tätä liikettä oon tehnytkin, sitä jatketaan. Lisäksi toisena tavoitteena olisi, että pääsisin makaamaan mahalleni esim. olkkarin sohvalle tai korotettuun sänkyyn. Siis ihan vaan makaamaan! Sillä asennolla saisi tietynlaista venytystä lonkankoukistajalle. Kolmantena tavoitteena olisi maata kyljellään polvet koukussa ja saada edes pikkiriikkisen polvia irti toisistaan. Vaikka jonkun muun avustuksella... Pari lisäliikettäkin on, mutta nuo kirjoittamani on ykkösjutut. Huippufyssarin, jolla itselläkin molemmat lonkat leikattu, ohjeistukset. Näiden liikkeiden avulla on pyrkimys saada mun päivittäistä toimintakykyä edes sellaiseksi tässä vaiheessa, ettei kaikki liikkuminen olisi niin älyttömän vaikeaa. 

Viikon päästä katsotaan taas tilanne ja mietitään, mitä sitten tapahtuu ja onko yhtään tullut edistystä. Ehkä noiden saamieni ohjeiden helppouden (siis helppoja niille, joilla on normaali liikuntakyky) perusteella voitte te lukijat miettiä, miten hankalaa tää mun arki on viime viikkoina ollut. Jotkut pienetkin jutut on niin älyttömän vaikeita tehdä.

Nyt kun en pysty ajamaan autoakaan, ois hyvä kuntoutuksen kannalta, että mulla olisi jatkossa tässä ihan vieressä fasiliteetit päästä esim. ohjatusti kuntosalille tai uima-altaaseen. Näissäkin paikoissa vaan tekisin jotain ihan simppeleitä liikkeitä, joita katsotaan vasta sitten, kun edes saataisiin ensin muuta eloa mun jalkaan. Fyssari suositteli, että mulle olisi lähiaikoina (jos kuntoutuminen vaan nyt lähtisi ensin etenemään) hyvä päästä taas laitoskuntoutukseenkin, jossa juuri tähän mun tilanteeseen perehdyttäisiin yksilöllisesti. Ei siis mikään "yleisryhmä" kuten vaikkapa Aslak (jossa porukka on usein fyysisesti suht hyväkuntoista ilman liikuntavaikeuksia), vaan juuri mulle räätälöity seuranta ja ohjaus. Tällainen pidempi jakso kerrallaan ohjatusti auttaisi todennäköisesti enemmän mua kuin avokuntoutus fysioterapiassa + kotona tehtävät liikkeet. Täytyy nyt ottaa selvää, mihin on mahdollisuuksia. Ja toisaalta, ihan ensin katsoa, auttavatko fysioterapia ja opastetut liikkeet... Ja jos eivät auttaisi, sitten tutkitaan lisää, mistä asiat johtuvat. 

"Olitko sä näin kipeä ennen leikkausta?" kysyi fyssari vielä lopuksi. Jäin tätä hetkeksi miettimäänkin ja totesin sitten, että no osittain joo, osittain en. Lepokipu on suurimmaksi osaksi poissa, jos vaan makaan ihan paikallani selällään (lepokipu oli kovaa ennen leikkausta ja se rajoitti paljon asioita), mutta eihän mun liikkuminen kuitenkaan ihan näin hankalaa ja kivuliasta ennen leikkausta ollut. Ennen leikkausta sisällä pärjäsin aluksi ilman keppiä ja ulkona yhdellä (tai ihan loppuvaiheessa kahdella) kepillä, nyt on koko ajan oltava tukea liikkumiseen, vaan muutamia askeleita voi ottaa sisällä raahustaen. Liikekipu on siis nyt leikkauksen jälkeen pahempaa. Mutta kepit pitää olla kuulemma ihan suosiolla käytössä. Ei missään tapauksessa "heitä kepit varastoon ja lähde kilometrien lenkille!" -meininkiä...

Mun leikkauskertomus ja epikriisit jäivät fyssarille viikoksi, hän haluaa selvitellä asioita vielä lisää. Sanoin, ettei niitä papereita saa sitten hukata... Lupasi, ettei hukkaa.

Tuli sellainen fiilis, että nyt oon sellaisen henkilön käsissä, joka yrittää kyllä tehdä kaikkensa mun toipumisen eteen. Lähtökohdat hienosti ymmärtäen ja huomioiden. Olen tosi huojentunut! Mites se menikään... Noudatetaan ohjeistusta "looks easy, feels easy." Totesin sitten lätkämaailman aurinkokuninkaan termein, että vai oisko "keep it simple, stupid" parempi ilmaisu? :) Fyssaria nauratti. Taisi olla tuttu henkilö hänelle.