Viime aikoina on vahvasti tuntunut siltä, että elämä on yhtä isoa projektia, joka jakaantuu aliprojekteiksi. Mulla nämä niin sanotut aliprojektit ovat haukanneet ison osan arjesta viime aikoina, kun on tässä sairauslomalla ollut kerrankin aikaa touhuta sellaista, mihin muuten ei olisi koskaan aikaa - esimerkkinä vaikkapa kaappien siivous ja vaatteiden myynti nettikirpparilla. Vie vähän enemmän aikaa kun koko ajan on huomioitava oma jaksaminen, mutta eipä ole ollut kiire mihinkään, todellakaan.
Toinen iso aliprojekti on nyt sitten tämä sairausloma ja valmistautuminen leikkaukseen; aika paljon ajatukset pyörivät tulevassa. Muu arki sitten soljuu omalla painollaan näiden aliprojektien lomassa...
Tekonivelleikkaukseen valmistautumiseen liittyy paljon pakollisia tutkimuksia ja muuta "ohjelmaa", kuten hammastarkastus ja -röntgen, EKG (joka otetaan vasta lähempänä h-hetkeä), verikokeet, luento tekonivelleikkaukseen valmistautumisesta (jonne en vielä ole osallistunut) jne. On tosi tarkkaa, ettei mitään piileviä tulehduksia kropassa ole. Ja nyt kun putosin KELAn sairauspäivärahoille, liittyy näihinkin maksuihin oma haku- ja lausuntorumbansa - siis yksi projekti lisää - joten tiiviisti saa olla yhteyksissä sekä työterveyteen että KELAan. Eipä silti, tosi hyvin on toiminut kyllä kaikki ja KELAltakin on soiteltu mulle ja neuvottu miten milloinkin pitää toimia. Mulla ei ole kyllä mitään huonoa sanottavaa KELAsta, vaikka paljon parjausta kuuleekin. Hyvin on homma toiminut omalla kohdallani.
Ainut mihin toivoisi noin yleisellä tasolla parannusta on se, että soisi näin IT-aikana, että kaikki potilastiedot, lähetteet, epikriisit ja muut kulkisivat paikasta toiseen sähköisesti - nyt välillä joutuu kuljettelemaan papereita ihan itse lähettinä toimien, kun ihan kaikki tieto ei sähköisesti siirry. Tämä on tätä ihmeellistä nykyaikaa...
Tää on tällaista "arjen piperrystä" tämä elo tällä hetkellä. Joidenkin mielestä äärimmäisen tylsistyttävää, mutta olen myös saanut toisenlaistakin kommenttia, että on hienoa, jos pystyy löytämään sairauslomastakin positiiviset asiat ja tekemään kaikkea sellaista, mihin pystyy ja mikä pitää fiiliksen hyvänä. Syyllisyyden tunteesta olen päässyt eroon, mulla on täysi oikeus olla pois töistä nyt. Rahassa kyllä häviää, kun tipahtaa sairauspäivärahoille, mutta ei voi mitään. Ei kaikkea voi eikä pidä mitata rahalla.
Jännittää, se on pakko myöntää. Ei mulle ole tehty näin isoa leikkausta sektioiden lisäksi... Onneksi nyt on löytynyt yllättävistä tilanteista ja paikoista vertaistukea, ihan huippua! En elä ihan itsekseni näitä lonkkavaivoja :)
Ai niin! Multa on kysytty, haluaisinko julkaista lonkan röntgenkuvat täällä blogissa. Mietin aikani, mutta tulin siihen tulokseen, että mitäpä haittaakaan siitä olisi? Ei mitään, hyötyä enemmänkin, jos joku vaikkapa etsii kuvia dysplastisesta ja tuhoutuneesta nivelestä. Tässäpä nyt sitten vertailukohtana dysplastinen oikea lonkkanivel, joka on totaalisen rikki (kuvassa luonnollisesti merkitty R-kirjaimella) ja terve, puhdas vasen lonkkanivel (L). Kuvat eivät ole oikeassa mittasuhteessa, asettelin ne vain vierekkäin, niin on helpompi verrata keskenään. Nämä kuvat otettiin kesällä 2013, viimeisintä röntgenkuvaa, joka joulukuussa otettiin, en saanut itselleni ainakaan vielä. Mitäpä olette mieltä, näkeekö maallikkokin erot terveen ja sairaan nivelen välillä?
Näin kun itse olen paaaljon lonkkakuvia nähnyt, niin selkeästi erotan viallisen kohdan. Terve lonkka onkin sitten tosi siistin näköinen!
VastaaPoistaJuu, kyllähän sitä itsekin jopa ihan maallikkona näin jo kesällä ennen lääkärin lausunnon saamista, että oikea lonkka on aika sökö. Onhan siinä monenlaista, varsinaisen dysplasian lisäksi sitten nivelrikon (joka dysplasiasta johtuu) aiheuttamia muutoksia. On kyllä koko nivel ihan jumissa ja todella kipeä ja siihen on nekroosiakin kehittynyt, siksipä toivon pääseväni jo nopeasti leikkaukseen, ettei tilanne radikaalisti yhtäkkiä huonone. Että pysyn edes tämän verran toimintakuntoisena mitä nyt. Onneksi olenkin jo leikkausjonossa.
VastaaPoista