Muurahaispesä

Keskussairaalan aulassa riittää ihmisvilinää. Istun sähkömopossani keskellä aulaa ja odotan ystävääni, jolla ei ole aamu sujunut aivan putkeen. Porukkaa tulee ja menee, on potilaita, hoitajia, perheenjäseniä, lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa ja työntekijöitä. Muutamia potilaita kuljetetaan sängyillä kohti tutkimuksia tai leikkaussaleja. "Tämä mies menee tekonivelleikkaukseen", mietin, kun joku mies kävelee ontuen hoitajan kanssa ohitseni vihreä avaruuspuku päällään. "Tämä paikkahan on kuin muurahaispesä!" naurahtaa joku nainen selkäni takana, ja itsekin hymähdän ajatukselle. Erittäin hyvin sanottu. Kummeli-sketsejäkin tulee tuosta "erittäin hyvin sanotusta" mieleeni ja nauran itsekseni siinä odotellessani miettien, että muakin pidetään ehkä hiukan outona, itsekseen hihittelee...

Ystäväni saapuu vihdoin myös - hän on tulossa seurakseni tällä kertaa - ja suuntaamme pikaisen kahvinhakureissun kautta kohti kirurgian polin kakkosaulaa. Olen todella tyytyväinen siitä, että otin nyt sähkömopon mukaan sairaalalle, sillä kävely on ollut koko ajan vaikeasti lonksuvalla, todella kipeällä ja pois paikoiltaan olevalla polvella normaaliakin paljon vaikeampaa. Aiemmin aamulla olin ehtinyt myös käydä koko vasemman jalan "pitkässä" röntgenkuvassa, ja pelkästään se pieni hetki joten kuten tasapainossa seisominen siinä kuvaustelineessä teki jo todella tiukkaa. Äärirajoillahan siinä piti olla, vaikka pidin mahdollisimman lujaa kiinni sekä telineen kahvasta että mun kyynärsauvasta. Pelkkä seisominenkin on jo vaan niin kivuliasta ja vaikeaa.

Aulassa saammekin odotella aikamme. Juttelemme niitä näitä, kunnes yhtäkkiä meitä molempia hoitava ortopedi tuleekin nurkan takaa luoksemme juttelemaan. Siitä hän pyytääkin minut suoraan vastaanotolle, ja kun selviää, että mulla on todella hankalaa kävellä keppienkin kanssa, sovimme, että ajan mopolla suoraan vastaanottohuoneeseen. Eipä siinä sitten...! Harvemmin sitä mopolla on menty vastaanotolle saakka, mutta nytpä mennään :D

Ortopedi kyselee kuulumisia ja minähän kerron erittäin turhaantuneena nykytilanteesta. Taisi tulla aika selväksi, miten vaikea tilanne mulla on, jo pelkästään mun puheidenkin perusteella. Eikä kyllä ortopedikaan tätä kieltänyt, vaan päinvastoin totesi tilanteen olevan todella vaikean. Itse tämänpäiväinen röntgenkuva on kuulemma oikein priima ja jalan linjaus on hyvä, mutta tilanne ei kuvassakaan välttämättä ole ihan todenmukainen, koska en pysty pitämään painoa vasemman jalan varassa ja jalka myös lonksuu vähän minne lystää. Mutta magneettikuvista kertoo ortopedi nyt - ja kuulen tästä itsekin ensi kertaa - että mulla on nivelrusto kadonnut kokonaan "posterolateraalisesti" ja jotenkin oudosta kohtaa myös. Toteankin tähän naurahtaen olevani vähän outo :D Lisäksi polvilumpion subluksaatioista ja luksaatioistakin näkyy kuulemma joitakin viitteitä magneettikuvassa, vaikka röntgenkuvat suht puhtaat ovatkin.

Ortopedi miettii, että tässä on nyt monta ongelmaa "torta på torta" kuten hän itse asian ilmaisee. Hän tutkii mun molemmat polvet ja testaa niiden liikkuvuutta, toimintaa ja tukevuutta, mikä sattuu aivan älyttömästi. Hän toteaa, että ongelmina on mm. perussairaus EDS, on polvinivelen (ja muidenkin nivelten ja lihasten ym.) ongelmat, on polvilumpion ongelma. Lisäksi ylipaino, joka mulla on itselläkin erittäin hyvin tiedossani ja asian suhteenhan oon tehnyt töitä koko ajan - ja joka kylläkään ei itse ongelmia aiheuta vaan EDS. Mutta ainahan se olisi parempi luuston ja nivelsiteiden kannalta olla kevyempi, se on ihan selvä asia. 

Ortopedi tuumii, että haluaisi nähdä mun polven sisälle vielä tarkemmin ja muutenkin väännellä polvea ja kuvata sitä vielä lisää niin, että se ei aiheuta mulle kipua. Siis mä olisin nukutettuna. Mutta hän jää pohtimaan ääneen, olisiko siitä kuitenkaan lisähyötyä? Joka tapauksessa mulla on erittäin vaikea tilanne kuulemma. Hän piirtää paperille Gaussin käyrän, mikä huvittaa mua - tämä tohtori on niin hyvä persoona - mutta asiaahan hän siitä selittää: "Tavalliset potilaat on tässä keskellä. Ortopedille rutiinia, näille laitetaan vaikka tekonivel, toipuvat normaalisti enkä näe heitä välttämättä sen jälkeen enää. Ei näihin potilaisiin oikein tutustukaan kunnolla. Sitten on nämä äärireunat... En nyt sano että ongelmatapaukset (tähän väliin naurahdan, että sano vaan!) mutta muuten haasteellisemmat ja erikoisemmat potilastapaukset, joita mietitään vaikka ortopedikonferensseissakin. Kyllähän näitä tapauksia tulee sitten mietittyä enemmän, täytyy tutustuakin ihmiseen paremmin ja seurata, miten hänellä menee." Aistin, että vilpittömästi hän yrittää kyetä auttamaan muakin nyt.

Lopputulemana päädytään siihen, että tapaan ortopedin 4 viikon päästä uudestaan. Tässä välissä mun tilanteesta keskustelevat ortopedit keskenään ja jos oikein ymmärrän, sitten olisi jonkinlainen leikkauspäätös varmaankin luvassa. Polvilumpion kiristystä tuskin tullaan tekemään sitten kuitenkaan, koska tuloksesta ei tulisi hyvä, lumpion ongelma on vain yksi tekijä polven kokonaisuudessa. Puhutaan taas saranatekonivelestä ja polven jäykistysleikkauksesta. Mutta saranatekonivelen osaltakin on mietittävä, ratkaisisiko sekään mun polven kaikkia ongelmia ja toisaalta taas jäykistysleikkauskin on niin radikaali ratkaisu. Mutta onko muita leikkausvaihtoehtoja enää...? Muidenkin ortopedien on kuitenkin kuultava, mitä on suunniteltu ja mietitty, koska pelkistä kuvista jotkut voisivat ajatella, että "tuolla potilaallahan on ollut tosi lievä tilanne, miksi noin siistiä polvea operoidaan!" ja siitä mun hoitavat ortopedit saisivat kuulemma suorat huudot päällensä. Vaikka kliinisesti nähdään ja kuullaankin polven tilanteen olevan todella vaikea.

Tuntuu kuitenkin siltä, että vihdoin molemmilla mua hoitavilla ortopedeilla on kokonaiskäsitys tilanteen haasteista. Ortopedit odottavat myös mielenkiinnolla, mitä Helsingin fysiatrin vastaanottokäynniltä kuuluu. Terveisiä pitää kuulemma ortopedeilta kertoa ;)

Ja muurahaispesän sohiminen ja haastaminen sen kuin jatkuu.