Lapset lähtevät pariksi päiväksi mummin ja ukin kanssa mökille - kiitos heille, että hekin ovat lasten elämässä läsnä aina sataprosenttisesti, kun heidän kanssaan asioita tekevät tai reissaavat - ja tytär lähettelee mökiltä kauniita maisemakuvia ja yksityiskohtia ympäristön asioista ja esineistä whatsappin kautta illan mittaan. Mietin, kuinka hienosti tytär jo puhelimen kamerallakin tarttuu elämän pieniin kauniisiin asioihin ja yksityiskohtiin. Tässä me olemme hänen kanssaan aivan samanlaisia. Muutama selfiekin mahtuu kuvien mukaan ja kun viestitän takaisin, että "Oot nätti!" vastaa hän ensin hymiöllä ja sitten seuraavaksi: "Niin oonkin!" Itseäni hymyilyttää. Tämä oli varmasti osittain tytön huumoria mutta kyllä hän tietää, että on nätti tyttö. Kuten nyt kaikkien lasten tulisi olla omille vanhemmilleen ja läheisilleen: nättejä, kauniita, suloisia, komeita. Äärimmäisen tärkeitä ja rakkaita, olivatpa he millaisia tahansa.
Mies on töissä ja kun toimintaterapeutti on käynyt meillä hakemassa aiemmin lainassani olleen keittiöntuolin pois ja tuonut mulle paremmin sopivan tuolin tilalle, menen takapihalle ja vietän aikaani terassilla. Kesäflunssa yrittää päästä niskan päälle, kurkku on mm. tosi kipeä, mutta en välitä nyt siitä liikaa vaan nautin auringosta. Hengitän syvään, linnut laulavat ja kauempana tiellä ohi ajavien autojen humina kantautuu korviini. Leikkivien lasten äänet kantautuvat talojen takapihoilta. Välillä seison, välillä istun mukavasti terassin nojatuolissa ja välillä kävelen haparoivine askeleineni ja otan muutamia kuvia ympäristöstä. Yksityiskohdat ja kauniit asetelmat ja asiat viehättävät minua samalla tavalla kuten tytärtäkin.
Tuon hetkeen ja pieniin yksityiskohtiin tarttumisen taidon minä haluan jatkossakin säilyttää. Kun näkee pienissä asioissa kauneutta ja merkityksellisyyttä, muodostuu niistä kuitenkin valtavan isojakin. Elämänkatsomus- ja -näkökulma-asioista on varmaankin tietyllä tavalla kyse. Ja kun näin on, isommatkaan vastoinkäymiset tai tapahtumat eivät tunnu enää niin äärimmäisen vaikeilta sietää. Niistä selviää paremmin, kun matkan varrelle osuu niitä pienempiäkin mutta erittäin tärkeitä ilon ja onnen lähteitä, jotka kääntävät suupielet ylöspäin hymyyn.
Kuten vaikkapa tämä Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin uusi biisi, Autiosaari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.