Lento sujui tavanomaisesti ja saimme hiukan jopa nukutuksikin, joskin vieressämme istui täti, joka humalassa mölisi ja koitti koko ajan jotakin jutella, kunnes lopulta sammui... ;) No, sen jälkeen mekin saimme vähän jopa nukutuksi. Helsinki-Vantaalla olikin taas tosi hyvin järkätty mulle apuja heti koneen ulkopuolelle kävelyputkeen, eli siellä oli pyörätuoli mulle odottamassa. Ois ollut "kuljettajakin", mutta oma siippa kuljetti mut ja meidän käsimatkatavarat sieltä sitten juoksujalkaa kohti matkalaukkuhihnaa :) Oli kyllä todella pitkä matka toiselta puolelta kenttää matkalaukkuhihnan luo, en ois omin jaloin sieltä kävellyt. Pyöris oli todellakin hyvä ratkaisu!
Tää kuva otettiin eräänä iltana porealtaan reunalla. Olin saanut hotellinjohtajalta ruusuja. Tässä näytän varmaankin äkkiseltään ihan tavalliselta, terveeltä naiselta. Näin hyvin sitä voi hämätä kuvissa, kun vähän laittautuu ja jättää apuvälineet kuvan ulkopuolelle... ...eikä kukaan voi tästä päätellä mun liikkumista myöskään ;)
"Ooookeiii, jukän goooo!" sanoi tämä kentän kreikkalaistyöntekijä huonolla englannilla. Ja eikun koneeseen!
Sittenpä oli vielä haettava kentän palvelupisteeltä vaihtolippu meidän ennen reissua saamaamme pysäköintilippuun (koska juuri ennen reissua saamallani vammaisen pysäköintilupakortilla saa pysäköidä lentokentän parkkihalleissa ilmaiseksi eli tarvittiin vaihdossa se "ilmaispysäköintilippu") ja pääsimme ajelemaan kotia kohti. Lisää istumista ja matkustamista... Pikaisesti pysähdyimme kerran matkalla kahville, mutta kotona olimme kuitenkin jo n. klo 7.30.
Vaikka matkat todellakin rasittivat ja väsymys myöskin, purimme vielä matkalaukun, laitoin pyykeistä osan jo peseytymään ja hoidin vielä pari puheluakin TE-toimistoon ja Kelaan. (Heh, heti alkoi tää mun kotimaan byrokratia!!) Sitten suihkuun ja nukkumaan, ja nukuimme ehkä nelisen tuntia, kunnes mummi ja ukki toivatkin lapset kotiin. Olipa iloinen jälleennäkeminen ❤️ Ja kyllä sitä koko loppuilta siinä lasten kanssa tiiviisti oltiin ja juteltiin, kiehnättiin kylki kyljessä, halailtiin ja pussailtiin. Pikkumies 5-v. erityisesti kovasti kiehnäsi mun kimpussa ja sylissä eikä säästellyt pusuissa ja halauksissa ❤️
Olihan meillä aivan ihana loma ja puitteet sekä palvelu hotellilla olivat viimeisen päälle, mutta kyllä se oman perheen ja läheisten ihmissuhteiden ja oman pienen sukuyhteisönkin merkitys taas korostui. Mikään ei oo niin tärkeää kuin oma perhe! Ja kyllä kotimaa on kuitenkin kotimaa ja koti on aina koti. Mä oon onnellisimmillani juuri täällä, näiden ihmisten kanssa, eikä mulla ole mihinkään kaipuu. "Joskus on käytävä kaukana nähdäkseen lähelle", tässäkin asiassa.
Jostakin kummasta mä sain vielä energialatauksen eilisiltana, ja kun lapset olivat menneet nukkumaan, mä kirjoitin valmiiksi vielä sen ennen lomaa aloittamani valituksen eläkesäätiöllekin. En todellakaan voi hyväksyä osatyökyvyttömyyseläkkeen suuruista määräaikaista kuntoutustukea, joka on puolet siitä summasta, jonka nyt oon kuukausittain saanut eläkesäätiöltä. Eikä se rahakaan tässä ole suurin ongelma vaikka sekin on tärkeä asia, mutta erityisesti se, että päätöksessä on vähätelty niin pahasti mun vointia. Toivotaan, että valitus auttaisi muuttamaan päätöksen sellaiseksi kuin sen realistisesti kuuluu olla ja että mun tilanne oikeasti ymmärretään. Ainakin olen hyvät perustelut kirjoittanut ja materiaalia toimittanut ja lisääkin lausuntoja on eläkesäätiölle luvassa.
...ainut, mikä tästä kaikesta eilisestä - matkat sekä kaikki muu ylirasitus - seurasi, oli se, että tänä aamuna mä heräsin aivan järkyttävään migreeniin. Se kuitenkin lääkkeillä tokeentui hiljalleen, mutta koko kroppa on ollut todella, todella kipeä tänään. Tää oli kyllä odotettavissakin (no migreeni kylläkään ei, koska niitä mulla nykyään on onneksi enää harvoin), enkä siitä valita sen enempää, se riski pidemmissä matkustamisissa on ja kuitenkin itse reissu oli kaiken arvoinen. Mutta josko huomenna ois jo vähän parempi olotila... Toivotaan ainakin! En kuitenkaan tule jatkossakaan jättämään tällaisia mahdollisia reissuja välistä mun voinnin takia, koska tämä nyt on vaan mun kroppa ja mun elämä ja näillä mennään. En jätä elämättä sen takia, elämä on tässä ja nyt! Enkä halua myöhemmin katua, ettei tullut joskus lähdettyä, kun oli mahdollisuus. Voihan olla, ettei reissuja jatkossa vaikka pystyisikään tekemään, niin niitä todellakin tehdään silloin kun suinkin pystytään :)
Täytyy muuten tähän loppuun vielä laittaa pari kuvaa mielenkiintoisesta "invakuljetusautonosturista", jolla meidät (minä ja mies sekä toinenkin suomalaispariskunta, joista rouvalla oli liikuntavamma) kuljetettiin Kreetan puolella ensin Kreetalle laskeutumisen jälkeen koneesta kentälle ja kotiinpaluuta ennen taas kentältä koneeseen ennen muita matkustajia :D En tiedä, löytyykö tuollaista Helsinki-Vantaalta... Siinä oli sellainen oma nosturilava, jolla maasta ensin vehkeen kyytiin mentiin ja sitten vielä koko vehjettäkin pystyi nostamaan noista kuvissa näkyvistä napeista niin, että se oli samalla tasolla lentokoneen oviaukon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.