Suihkun jälkeen pukuhuoneessa istuu leveällä pukemislavetilla kolme naista pukemassa. Yksi nostaa käsillään jalan housunlahkeeseen, laittaa sukat jalkaan lattiaa pitkin kurotellen, toinen jalka täytyy myös käsillä nostaa kenkään. Toisella on hankaluuksia eniten käden kanssa, sillä se ei toimi juuri ollenkaan eikä muu liikkuminenkaan ole helppoa. Kolmannella on myös koordinaation ja käsien kanssa ongelmia ja puheen hitautta. Pukeminen onnistuu kaikilta kuitenkin ihan itsenäisesti.
Kaikkia naurattaa. "Hyvin tähän mahdutaan istumaan", sanoo joku. Siinä jutustellessa yksi naisista toteaa, että "nythän se syksy sitten kai alkaa... ...ja tämä meidän työ jatkuu. Työ, jota tehdään koko loppuelämä. Mutta ei se haittaa, joka aamu kahvia keittäessä mietin, että on ihana herätä taas tähän loppuelämän seuraavaksi ensimmäiseen päivään!" "Se on just oikea asenne!" mä hihkaisen.
Kävin siis tänään taas Peurungassa altailla ja tämä edellä mainittu tapahtui myöhemmin pukuhuoneessa. Useinkaan invapukuhuoneessa ei väkeä paljoakaan ole, mutta nyt kaikki kaapit olivat käytössä ja meitä oli sitten jopa kolme henkilöä yhtäaikaa pukemassa. Jos sattuu yhtäaikaa muitakin pukuhuoneelle, on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että juttua löytyy ja pääsääntöisesti kaikilla tapaamillani ihmisillä on ollut varsin myönteinen ja valoisa suhtautumistapa elämään kuten tänäänkin noilla kahdella tapaamallani ennestään itselleni tuntemattomalla naisella. Asenne oli selvästi "minä pystyn ja voin", ei niin että "voi kun on vaikeaa." Käsitinkin heidän puheistaan, että olivat hyvinkin vammojensa kanssa sinut tai niihin hyvin sopeutuneet. Molemmilla oli ollut aivoverenvuoto vuosia sitten.
Jäin taas kerran Peurungasta tultuani ja myöhemmin kotona ulkona auringossa istuessani miettimään, että mihin kaikkeen itsekin pystyn. Usein kuntoutukseen ja ylipäätään sairauksien/vammojen käsittelyprosessiin nykyään liitetään mahdollistamisen käsite, eli olosuhteista huolimatta pyritään löytämään asiat ja tavat toimivaan arkeen niin, että jokainen pystyy ja voi tehdä asioita omalla tavallaan. Ei mietitä sitä, mihin ei enää ehkä pysty vaan päinvastoin. Minä pystyn, teen, osallistun ja elän!
Minäkin pystyn mm. käymään altailla vesijumppaamassa ja tekemässä muita vesiharjoitteita. Rakastan vesielementtiä ja se tuo fyysisestä rankkuudestaan huolimatta mulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä. Rentoudun vedessä! Muita vastaavia asioita mulle ovat luovat asiat, mm. laulaminen, piirtäminen, maalaaminen, askartelu, sisustaminen ja kirjoittaminen.
Elämä on lahja, ei itsestäänselvyys. Mihin sinä pystyt juuri tänään?
- - -
Täytyy vielä kirjoittaa erikseen yksi asia... Näistä meneillään olevista tutkimuksista keskussairaalalla ei nyt tällä erää enempää, ne etenevät omalla painollaan, MUTTA: lokakuussa on nyt aika varattuna perinnöllisyyslääkärille, yksityiselle sellaiselle. Toivon ja uskon, että silloin viimeistään selviää, mikä mun ja suvun vammojen taustasyynä on. Peukut pystyyn! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.