Majakka

"Äiti... Hei äiti..."

"No mitä?"

"Onko maapallolla paljon sellasia... ...sellasia majakoita?" kuuluu pian 5 vuotta täyttävän pikkumieheni kirkas ääni huoneensa pimeydestä. Vaikka luulin kyllä, että hän nukkuu jo, siskonsakin on nukkunut jo puoli tuntia. Isämies on lähtenyt jo aiemmin salille treenaamaan. 

"No kyllä niitä majakoita on varmaan aika paljonkin, meren rannikoilla varsinkin. Ne näyttää esim. laivoille valoa, että ne laivat pystyvät suunnistamaan. Nukuhan nyt, hyvää yötä..."

Kyllä nuo lapset pohtivat monenlaisia juttuja. Välillä itsekin hämmästelen, kuinka syvällisiä asioita he jo miettivät. Mietiskelijöitä ja pohtijoita ovat meillä molemmat lapset, mutta esikoistyttö pohtii asioita vielä veljeäänkin enemmän ja kovin on herkkä aistimaan ihmisten tunteita ja mielialoja.

Vähän jännitinkin tällä viikolla näitä pohdiskelevien lasten suhtautumisia, tunteita ja ajatuksia taas uutta apuvälinettä ja sitä kautta minua kohtaan... Pitkällisen harkinnan jälkeen (koko kevään oon asiaa pyöritellyt pienessä mielessäni, ei oo ollut mikään helppo juttu) käytiin nimittäin hakemassa tässä muutama päivä sitten mulle pyörätuoli lainaan. Jahkasin ja jahkasin, pyöritin ja mietin, monta kuukautta. Ei ollut mikään helppo asia, mutta sitten kun päätöksen tein, se vihdoin tuntui hyvältä ja oikealta.

Ympäristö on suhtautunut tähän uuteen apuvälineaatokseen vähän vaihtelevasti - joko on kannustettu kovasti sanomalla, että ehdottomasti otat käyttöön tuolin, sen kanssa pääset paremmin liikkeelle. Ekstraetuna varsinkin se, jos kivut + lihasheikkoudet vähenevät jos pitäisi pidempään olla liikkeellä. Toiset puolestaan ovat sanoneet, että "ei missään nimessä mitään pyörätuolia, sittenhän sä jämähdät siihen!" 

Vaan mun elämästähän tässä on kyse, mun liikkumisesta ja voinnista. En mahda sille mitään, treenaamisesta ja säännöllisestä allasharjoittelusta huolimatta, että mun jalat väsyvät oudosti ja ovat nivelten ym. osalta synnynnäisesti sököt. Jos kipuja ja kovaa lihasheikkoutta voi välttää käyttämällä välillä pyörätuolia jossakin paikassa, kai sitä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää! Eikä se estä mua nousemasta tuolista välillä ylös ja lähtemään taas liikkeelle kepin/keppien kanssa :) Enkä mä tuolia muutenkaan aio kotona tai lyhemmillä kävelyreissuilla käyttää. Muutamana kertana on vähänkin pidempään liikkeellä ollessa kuitenkin tuntunut siltä, että mä en selviä kotiin tai johonkin määränpäähän saakka, kun jaloista lähtee voimat ja kivut tulevat nivelistä niin kovina päälle. Jälkikipu ja lihasten uupumus pari päivää tällaisten reissujen jälkeen on ollut myös tosi kovaa.

No kuitenkin, haettiin siis se pyöris apuvälinelainaamosta. Kokeilin paria tuolia, mutta käytännössä ne kai olivat aika samanlaisia. Hyvin perusmalleja, sellasia "mummoversioita", rumia kuin mitkä, ja toinen niistä nyt lähti parin kk:n lainaan. Pääasia, jos siitä on apua. Lapset ottivatkin tuolin tosi ymmärtäväisesti vastaan, ovat vissiinkin niin tottuneita näihin mun ihme vehkeisiin muutenkin :D Hupiakin tuolista tuli, testailin vähän sitä sisällä poika mun sylissä istuen ja hauskaa tuntui olevan. :) Kun itse suhtautuu apuvälineisiin luontevasti, niin sillä tavalla lapsetkin niihin suhtautuvat!

Täytyy tuosta tuolista vielä sen verran kirjoittaa, että se nyt tosiaan tulee testiin viikonloppuna Suomipop-festareilla. Otan kyllä kepitkin matkaan (tuolissa on keppitelinekin, hih), mutta on hyvä ettei tarvii jännittää liikkumista tai seisomista tai sitä, häipyykö voimat. Voi sitten istuakin välillä ja kaverit sitten mua työntelevät välillä. Tuo on nimittäin tosi huono kelattava, testasin kotipihassa tänään. 

Tyylikästä :D Ihkut crocsit ja muut...

Ei todellakaan mikään kevyt vehje itsenäiseen liikkumiseen!! (Jos tuolia tarvitsisi pidempiaikaiseen käyttöön niin omien mittojen mukaan sen pitäisi olla ja kevyt aktiivituoli eikä tuommonen rohjake :D) Otti myös käsien kannalta tosi koville, ranteet poksahtelivat ja olkapäät lonksuivat ja mun kädet vapisi tuon testauksen jälkeen puoli päivää niin, että oli vaikeaa pitää mitään tavaroita kädessä... (Jalat sentään saivat lepoa :D) Että tämmöset on mun kädetkin nykyään, ihan oudot. Jotkut kelauksen keventäjät pitäisi varmaan olla. No, näitä apuväline- ym. juttuja mietitään sitten varmaan myöhemmin kuntoutuspolilla...

Täytyy myös todeta, että oon tosi kiitollinen kaikista ihmisistä mun ympärillä - omasta perheestä tietysti eniten. Ja läheisistä muutenkin. Suurin osa suhtautuu niin hienosti tähän mun tilanteeseen - niin hienosti ja luontevasti kuin voi vaan suhtautua. Se on NIIN tärkeää ja kullanarvoista. Kuten on myös läheisten ystävien suhtautuminen. Kukaan ei oo kauhistellut tota pyörätuoliasiaa Suomipopeille menemisen suhteenkaan, vaan ovat vaan todenneet, että lykkivät mua tarvittaessa sitten siellä. Mutta eipähän nämä vehkeetkään mun persoonaani miksikään muuta, ihan sama tyyppi oon kuin ennenkin :) 

Meidän pikkumies on kyllä asioiden ytimessä majakkapohdinnoissaan. Oikeastaan jokaisella ihmiselläkin olisi hyvä olla jonkinlainen oma majakka. Joku sellainen asia, esine, henkilö (tai useampi henkilö) tai muu juttu, joka näyttää valoa pimeään ja jonka avulla jaksaa taas jatkaa seuraavaan päivään. Kiitos teille, jotka itsenne tunnistatte ja tätä luette. ❤️