Luin aivan tavanomaisesti Facebookin uutisvirtaa ystävieni kuulumisista. Silmääni osui eräs kertomus ikävästä sairastumistapauksesta ja tilanteesta toipumisesta. Todella ikävä juttu... Yhtäkkiä tajusin, että tämäntyyppinen ikävä "kuuluminen" ei todellakaan ole viime ajoilta ainutkertainen, vaan voisin sekä omasta lähipiiristä että ystävieni lähipiiristä ja erilaisista yhteisöistä alkaa luetella erilaisia pysäyttäviä onnettomuuksia, sairastumisia sekä muita ikäviä tapahtumia ihan urakalla. Näitä tapauksia ei todellakaan ole vain muutamaa, vaan todella todella paljon. Toinen toistaan pysäyttävämpiä tapahtumia ja tarinoita.
Onko niin, että huomioin kaikki terveyteen liittyvät asiat erityisellä herkkyydellä tällä hetkellä? Huomioinko vain niitä asioita, jotka jollakin tavalla sivuavat myös omaa tilannettani? Vai onko niin, että tämän kaiken itsekkään, yksilöllisyyttä ja "mulle kaikki heti nyt" -yhteiskunnan ja -maailman elämänmenon keskellä olemme tulleet siihen pisteeseen, että meitä aletaan pysäytellä tajuamaan myös elämän hauraus ja se tosiasia, että olisi elettävä tässä ja nyt? Kukaan ei tiedä huomisesta ja jos et osaa pysähtyä tähän hetkeen etkä ymmärrä arvostaa niitä asioita, joita sinulla jo on, tulee jokin pakkopysähdys, joka laittaa väkisin arvomaailmasi uusiksi ja tärkeäksi kokemasi asiat heittävät lopulta häränpyllyä.
Jokaisella on oma näkemyksensä maailmasta ja siitä, uskooko johonkin ihmistä suurempaan voimaan tai vastaavaan. Mulla on oma vakaumukseni ja olen taipuvainen uskomaan siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja asiat sekä tapahtumat elämässä tapahtuvat vähintäänkin siksi, että ymmärtäisimme niistä ja niiden avulla jotakin uutta ja syvällisempää elämästä, ihmisistä, ihmissuhteista ja muusta vastaavasta ja jotta pääsisimme hiukan lähemmäksi toinen toisiamme ja ymmärrystä siitä, että ilman muita ihmisiä, rakkautta ja läheisiä ei olisi mitään. Ikävät tapahtumat, sairastumiset ja onnettomuudet eivät todellakaan jalosta ketään eivätkä tee kenestäkään jotenkin parempaa ihmistä, mutta ne usein opettavat hyvin karulla tavalla sekä asianomaiselle itselleen että erityisesti hänen läheisilleen ja ystävilleen, kuinka katoavaisia kaikki itsestäänselvinä pitämämme asiat ovat... Meillä on yleensä aina kiire jonnekin - minne?! - emmekä näe oman elämämme hyviä asioita, kunnes jotakin tapahtuu silmänräpäyksessä. Bum, maailma mullistuu hetkessä.
Viime päivät ovat olleet itsellenikin taas melkoista oman sisimpääni tutustumista. Muutama päivä sitten tuli jonkinlainen tunnepatoutuman aukeaminen ja oikeastaan ensimmäistä kertaa annoin kaiken omaan tilanteeseeni liittyvän vaan tulla ulos sanoina ja kyynelinä. Rakentavasti kuitenkin. Olinkin miettinyt aiemmin, että onko niin, että otan tekonivelleikkauksen ja koko tämän prosessin näinkin tyynesti mitä olen ottanut, vai tuleeko jokin hetki, että reagoin asiaan vielä vähän voimakkaammin... No, tulihan se näköjään. Olen toki ystäville ja läheisille kertonut ajatuksistani ja tunteistani ja tämä blogikin on ollut hyvä paikka purkaa ajatuksia, mutta nyt vasta jollakin tavalla oli aika antaa kaiken tulla ulos. Helpotti.
Toivon kaikille erilaisissa pysäytettävissä elämäntilanteissa oleville voimia, jaksamista, ajatuksia, hyvää mieltä ja hymyä. Yrittäkää pysähtyä asioiden äärelle ja kuunnella, mitä elämä haluaa läsnäolon voimasta kuiskata ja kertoa.
(Suvi Teräsniska: Täydellinen elämä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.