Lumettoman talven ja repaleisen yön tarinoita

Kuten otsikko kertoo, takana on todella repaleinen yö ja surkeat yöunet. Näitä surkeita yöunia riitti erityisesti tämän "lonkkaprosessin" alkuvaiheessa, jolloin oli ihan järkyttävä lepokipu liikekivun lisäksi. Viime aikoina tilanne on ollut lepokivun osalta onneksi paremmin hallinnassa, kun tunnen jo aika hyvin, miten tuo nivel käyttäytyy ja kuinka paljon rasitusta se kestää, mutta on näitä surkeita yöunia silti yhä välillä. Onneksi ei ihan joka yö...

Eilinen päivä oli liikkumisen ja kivun suhteen ihan suhtkoht ok, mutta myöhemmin illalla nivel meni inhottavasti lukkoon juuri ennen kuin olisi pitänyt mennä nukkumaan. Se lukkiutumisen tunne on sanoinkuvaamaton; siinä koko kroppa käy ihan ylikierroksilla ja varmasti erittyy hirveästi stressihormoneja, kun tunne on niin inhottava... En tiedä kumpi on pahempi tuntemus - se, että ei tiedä, milloin kipu loppuu vaiko se, ettei uskalla kunnolla liikahtaa, kun pelkää, että kipu vielä pahenee. En soisi vastaavaa tunnetta kenellekään.

No, kuten tavallisesti, lukkiutuminen meni ohi, kun maltoin maata sängyssä aivan paikallani jokusen tovin ja varoin lonkan liikuttamista mihinkään suuntaan. Mutta kroppa oli tuon jälkeen täysin virkeä ja stressitilassa... Yritin rauhoittaa mieltä ja kroppaa kuuntelemalla rauhallista musiikkia, mutta sekään ei auttanut unen löytämisessä. En uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan, mikä myös häiritsi nukahtamista. Niinpä ajatuksetkin pyörivät kehää... Huhhuh.

Summassaaren fyssari oli aika huolissaan tästä mun nukkumisesta ja parin viikon takaisella kuntoutusviikollakin jutteli, kuinka tärkeää olisi, että saisin paremmat yöunet ja normaalin unirytmin kuntoon ennen tulevaa leikkausta, sillä hyvä uni edistää myös kudosten toipumista ja palautumista. Allekirjoitan tämän kyllä, mutta minkäs teet, jos nukahtamista ennen tulee esim. tuollainen lonkkalukko... No, muuten voin toki kyllä pitää huolen siitä, etten muulla toiminnallani (esim. nukkumalla liian pitkiä päikkäreitä tms.) häiritse nukahtamista. Ai että kaipaan ihan suunnattomasti tällä hetkellä hyvää salitreeniä, bodypump- tai bodycombat-tuntia, joiden jälkeen uni yleensä aina tuli suht kivuttomasti illalla... Ja nyt kun tähän "mitä kaipaan" -osioon päästiin, niin pakko sanoa, että kaipaan myös pitkiä, ihan tavallisia kävelylenkkejä ulkona! Ja sitä ihan tavallista, normaalia kävelyä... Mutta eiköhän näiden vuoro aikanaan taas tule. Combatin hypyt voinee unohtaa, mutta varmasti menen vielä nyrkkeilemään ja potkimaan niille tunneille!

Asiasta toiseen... Soitin aiemmin aamulla työterveyteen ja varasin ajan työterveyslääkärille. Tämä lienee jo varmaan kymmenes (?! en ole kyllä laskenut, mutta kuitenkin) käynti samaan asiaan liittyen. Yhdenlaisia virstanpylväitä nämäkin :D 

Muistelin samalla huvittuneena hyvän ystäväni toteamusta... että eikö olekin jännä tunne, kun alkaa olla jo niin tuttu työterveyslääkärin kanssa, että tavataan jo useammin kuin mitä omia ystäviä tapaa ja moikkaillaan jo kuin vanhat tutut... :D Onneksi kaikki on oman tilanteeni osalta sujunut työterveyden ja muun suhteen ihan mukavasti, tilanteeni ymmärretään hyvin, ja näille julkisen terveydenhuollon leikkausjonoille ei kauheasti mitään voi tehdä. Käyntejä työterveyteen vaan tulee väkisinkin, kun tarvitaan KELAlle ja muualle papereita, ja sairausloman kestoa ei etukäteen pysty ennustamaan.

Mutta eteenpäin vaan, ei lannistuta! Nytkin on jo heti parempi olo, kun sai taas asiat tänne blogiin ylös. Toivottavasti jaksoitte lukea ja jos ette, ei oo pakko jos ei haluu ;)

Ja kun otsikossa kerran puhuttiin lumettoman talven tarinoista, laitetaan vielä sopiva linkki aiheeseen, ei kun Leeviä kuunteluks! :D (Huom, "lievää" ironiaa, ei tosikkomeiningillä...)

http://open.spotify.com/track/2y8QuQGc545o0Czw9mYbwB

"Kun on tarpeeksi valvonut öitä

ja miettinyt mistä saa töitä, 

se varmasti terveyden vei..."

"Sen tiesi jo syksyllä,

on edessä ankara talvi..."