Blogihiljaisuutta on taas kestänyt aikansa, joskaan hiljainen en muuten oo somessa ollut... Instagramin puolella päivittelen kuulumisia useammin ja tulipa tuossa perustettua Youtube-kanavakin, ajatellen etupäässä tulevan leikkauksen jälkeistä aikaa, jolloin on hankalaa näillä käsillä ainakin alkuun kirjoitella. Voi sitten ainakin höpötellä juttuja. Se kanava löytyy nimellä Hannastiina H, eikun tilaamaan se vaan :)
Noin muuten ei sinänsä mitään ihmeellistä kuulu. Oikean olkapään luudutus onkin vasta maaliskuun puolivälissä, kun tosiaan resurssien saatavuus keskussairaalalla oli helmikuulle mitä oli - "ei oo, ei onnistu." Noh, ei tässä enää montaa viikkoa ole kärvisteltävänä. Oon pyrkinyt pitämään arjen sellaisena, että olisi muutakin mielekästä puuhaa tai tekemistä voinnin mukaan, eikä miettisi ja pyörittelisi leikkaukseen liittyviä asioita. On tuo tavoite onnistunutkin kohtuullisesti, vaikka on ollutkin sellaisia kipuöitä ja muuta hankaluutta nivelten kanssa, että on mennyt päiviä pelkästään yökkäreissä sängyssä maaten tai sohvan nurkassa maaten. Mutta sellaista tämä nyt on ja sille ei voi mitään...
Mutta on paljon hyviäkin juttuja tapahtunut, on mm. ollut ja tulossa suvun juhlia ja on nähty hieno La Bohème -ooppera Jyväskylän kaupunginteatterissa, missä tytärkin on ollut mukana. Ensi viikolla on myös Apulannan keikka ja vähän muutakin ylläriä siinä mukana eräälle läheiselle :) ja sen semmoista. Toki mulla on allas- ja fysioterapiatkin pyörineet koko ajan sen mukaan, miten on suinkin ollut mahdollista niitä vain toteuttaa.
Ja sitten sellainenkin mukava, potilasnäkökulmaakin esiin tuova sekä osallistumisen mahdollisuuksia kartoittava ja kehittävä hanke on menossa kuin ASKO-hanke, johon pääsin mukaan hiukan onnenkantamoisesti ja erään fyssariystävän vinkistä. Se on kyllä mulle harvinaissairaana sekä paljon erilaista hoitoa ja apua tarvitsevana potilaana hieno mahdollisuus tuoda esiin niitä kaikkia kokemuksia - hyviä, huonoja ja kehittämistä vailla olevia - joihin paljon terveydenhoidon ja sosiaali-/vammaispalveluidenkin palveluita ja apuja tarvitsevana potilaana ja asiakkaana törmää. Olin mukana alkuhaastattelussa jokin aika sitten ja sitten on muutama työpaja tässä kevään aikana, joissa asioita käydään läpi 20 henkilön kesken. Pajoihin osallistuu muutaman potilaan/kokemusasiantuntijan lisäksi tietysti myös tutkijoita sekä terveydenhuollon henkilökuntaa lääkäreistä hoitajiin, terapeutteihin ja johtoon. On kyllä todella mielenkiintoista ja myös etuoikeutettua olla mukana ja päästä näihin keskusteluihin mukaan kehittämään asioita. Toivottavasti mun kokemuksista ja näkemyksistä hyödytään!
Selvittelen tässä myös sellaista, olisiko mun mahdollista saada siirrettyä tämän kevään (siis vielä nykyiseen kuntoutussuunnitelmaan myönnetyt) fysioterapiat samaan firmaan kuin missä aiemminkin kävin ennen kuin Kela kilpailutti tämän alueen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiat. Kuulin nimittäin, että nyt kun kilpailutus tehtiin markkinaoikeuden päätöksellä tietyissä Kelan vakuutuspiireissä uusiksi, niin tuo tuttu fysioterapiayritys on saanut taas vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöfysioterapiat itselleen ❤️ Luulisi, että onnistuisi siirto... Mun "kuivan maan" tutut fyssarit ovat tehneet ostopalveluina silloin tällöin töitä toiseen fysioterapiayritykseen, mutta heille ei kovinkaan usein ole ollut välttämättä fysioterapiaa saatavilla tuolla järjestelyllä. Nyt jos saisin siirrettyä palveluntuottajan takaisin tuohon tuttuun firmaan, saisin käytettyä oikeasti ne fysioterapiat, jotka mulle on myönnettykin. Sehän olisi toki kaikkien etu. No, katsotaan.
28.2.2020 ilmestyy muuten Suomen Nivelyhdistyksen Niveltieto-lehden 20-vuotisjuhlanumero. Se kannattaa lukea tarkkaan, sillä siinä on luvassa myös mun teksti olkapään luudutuksiin liittyen :) Onpa lehteen antanut haastattelun myös olkaortopedini, mikä on hieno juttu sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.