Jokohan se ois taas tällekin vuodellekin aika päivittää tännekin kuulumisia... Oon höpötellyt ja infonnut asioista tuolla Instan puolella mutta tämä kirjoitettu osuus on jäänyt nyt vähän enemmän paitsioon. Vaan korjataanpa nyt tämä erhe.
Uuden vuoden ensimmäiset viikot ovat oikeastaan sujuneet samaan tyyliin mitä viime vuoden loppukin oli. Ei siis ihmeempää, koiran kanssa oleilua arkisin ja siinä ohella omien asioiden selvittelyä sekä perhearjen pyöritystä. Vielä ei ole ollut kuin fysioterapioita, nyt perjantaina jatkuu allasterapiakin.
Asioita oon selvitellyt olkapääleikkauksen suhteen ja hiljalleen asiat etenevät. Byrokratian rattaat ovat kyllä olleet varsin hitaat ja kangertelevat. Nyt on lisäksi vähän muutakin ongelmaa leikkauspäivän järjestelyissä mutta toivon, että leikkaus nyt kuitenkin tulee niin pian kuin mahdollista. Kakkoskiireellinen olen. On ollut vähän spekulaatiota siitä, ehtiikö leikkaus vielä helmikuulle ja olin ekasta tiedosta mahdollisen vasta maaliskuussa tapahtuvan leikkauksen suhteen vähän harmistunut kyllä, mutta sitten välillä olin taas olkaortopedin kanssa juttusissa ja hän arveli, että helmikuussa olisi kyllä mahdollisuus ja se vähän rauhoitti mieltä.
Kyse on kuitenkin eniten resursseista... Vapaista saleista ja vapaista leikkaavista lääkäreistä. Viimeisin tieto tältä päivältä on nyt sellainen, ettei ole varmuutta saadaanko leikkaus järjestettyä sittenkään helmikuussa muutamienkin resurssisyiden vuoksi (mm. siksi, että on ilmeisesti hankala löytää yhteistä aikaa kahdelle tietylle ortopedille, ja muut ortopedit eivät tätä leikkausta tee). Hiihtolomaviikko kuin sotkee aikataulua, yksi viikko vähemmän "peliaikaa" suorittaa leikkauksia. Mutta toimenpidesuunnittelija lupasi kyllä tänään puhelimessa, että hän pyrkii kyllä järjestelemään asioita niin hyvin kuin vain on mahdollista - "kyllä me johonkin väliin se sun leikkaus saadaan", hän huokasi. Mutta arveli, että jos ei muuten onnistu, hän varaa yhteisen päivän näille kahdelle leikkaavalle lääkärille maaliskuun puolelle.
Resurssisyyt ymmärrän kyllä, samoin sen, että mun olkaortopedi on myös kiinni helmikuun alusta toisessa tehtävässä eli leikkausaikoja on muutenkin vähemmän. Silti nyt on niin älyttömän haasteellista ollut taas nukkumisen, olkapään muljumisten, kipujen ja kaiken kanssa, että tuonne Instankin puolelle kirjoittelin taannoin olevani aivan kypsä tähän tilanteeseen enkä oikein jaksa enää tätä.
On myös tosi haasteellista toimia kun oot kaiken nivelongelmahärdellin lisäksi ja ohella nukkunut nollasta pariin tuntiin yössä. Tai herännyt monta monituista kertaa yön aikana siihen, että olkapää on sijoiltaan osittain tai kokonaan, painaa ties mitä hermoja aiheuttaen hirveän kivun (mihin mitkään lääkkeet mulla kotona eivät tehoa) ja/tai osan kädestä tai koko käden olkapäästä sormenpäihin tunnottomuuden. Se on ihan hirveä tunne. Niinpä se "uni" on jo alitajuisestikin usein sellaista horrostamista, eikä ole mitään mahkuja päästä syvään uneen. Ja kun päästään aamuun, ollaan vaan sumussa ja "käy puoliteholla." Pimeys ja lumettomuus, valon puute, on myös varmasti vaikuttanut tähän. Moni muukin on lähipiiristä valittanut ihan muutenkin sitä, miten pimeys on ollut tosi uuvuttavaa nyt viime kuukausina, uuvuttavampaa mitä vuosiin.
Oon hyvin vähän jaksanut pitää yhteyttä myös omiin hyviin ystäviinkään ja oonkin kiitollinen siitä, että heistä on silti moni jaksanut muhun pitää yhteyttä. Oon kuitenkin jättänyt myös tahattomastikin väliin mm. joitakin puheluita, joita oon luvannut tehdä... En oo vaan jaksanut soittaa takaisin, kun tuntuu välillä, ettei jaksaisi omankaan perheen ja läheisten kanssa jutella. Pahoittelut siis te ystävät, keille pitäisi soittaa, mutten ole niin tehnyt :)
Haluaisin vaan älyttömästi päästä tästä eteenpäin, toipua, tulla parempaan kuntoon. Nyt tuntuu vaan että niin kauan kunnes olkaleikkaus on tehty, junnaa tilanne paikallaan. Hamsterinpyörä pyörii ja hamsteri - minä - ei pääse eteenpäin.
Tän kaiken uuvuttavaa ja raastavan tilanteen ohella mun "minä ite!" -vaihe tuntuu kuitenkin kiihtyneen. Huomaan sen, että leikkausta edeltävä "älä auta mua, haluan yrittää tehdä itse" -vaihe (mikä usein johtaa kuitenkin tosi koviin kipuihin, nivelongelmiin ja vielä isompaan uupumukseen, mutta silti täytyy vaan tehdä) on myös menossa. Se sitten on älytön juttu! Joku välillä tiedostettu mutta välillä varmaan jostakin alitajunnastakin tuleva tiedostamaton tarve tehdä asioita nyt vielä itse, sillä leikkauksen jälkeen tarvitsen tosi paljon apua monissa eri asioissa. Se on kumma, että sitä toimii joissakin fyysistä tekemistä vaativissa asioissa näin kun taas esim. sellainen isompaa sosiaalisuutta vaativa, henkistä kapasiteettia vaativa toiminta on nyt ollut harkitumpaa selkeästi.
Ehkä tämä kielii siitä, että haluan suunnata mun kaiken sosiaalisuuden, keskustelun ja tähän liittyvän henkisen jaksamisen jotenkin nyt vaan ihan lähimpiin ihmisiin ja perheeseen. Haluan vaan turvautua heihin ja hakea heistä sen kaiken turvan, tuen, avun ja tsempin, mitä nyt tarvitsen selkeästi ja tätä kaikkea olen saanutkin. Olen tosi kiitollinen kaikista läheisistä, vaikken sitä aina osaa sanoiksi pukeakaan muuten kuin näin kirjoittamalla. ❤️
Sellaista henkisen puolen latautumistahan tällä perhekeskeisyydellä varmasti yritän saada aikaan, sillä sitä henkistä kapasiteettia ja sisua toipumisessa ja kaikissa toimintakyvyn rajoitteissa tarviin mielettömän paljon. Vaikka tiedän, että mulle tekisi hyvää myös irrottautua kaikesta ja lähteä vaikka johonkin konserttiin, karaokeen tms., tuntuu, etten vaan jaksa nyt tehdä sellaista. En näillä yöunilla.
Mutta yksi esitys mennään kyllä vielä katsomaan tammikuussa. Tytär on mukana kaupunginteatterissa esitettävässä oopperassa ja yhteen esitykseen on liput kyllä koko lähipiirillä. Ehdin jo vähän jännittää, pääsenkö tuohon näytökseen, jos leikkaus onkin jo tehty tuolloin. Nooh, hyvin näköjään ehdin, sillä eihän se leikkaus nähtävästi ihan heti nyt tulkaan... Ja äiti on ylpeä tyttärestään kyllä todella ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.