Kuva

Kuva

lauantai 14. lokakuuta 2017

ATK



"Äiti, me oltiin tänään ATK-luokassa! Siellä oli kyllä kivaa. Mitä se ATK muuten tarkoittaa?" kyselee ekaluokkalainen erään koulupäivän jälkeen. Selitän, että no se on automaattista tietojenkäsittelyä. Poika jää miettimään asiaa hämmentynyt ilme kasvoilla mutta ei kysele siinä hetkessä sen enempää. "No tietokoneita siellä luokassa ainakin oli."

ATK:ta ja muita asioita niin järjestelmä- kuin prosessikehityksenkin näkökulmasta pohdittiin vanhoja ja vähän nykyisiäkin kuvioita muistellen ja pohtien tällä viikolla Helsingissä. Sain nimittäin kutsun osallistua itsekin pienimuotoiseen tapahtumaan entisen työpaikkani toimitiloissa. Kutsuttuja oli ollut jonkin verran - mm. entisiä työkavereita ja yhteistyökumppaneita - mutta lopulta paikalle ei kovinkaan paljoa väkeä päässyt. Mutta tilaisuus oli mukava ja rento, ja vaikka aluksi jahkasinkin omaa osallistumistani voinnin ja vähän muidenkin asioiden osalta, niin lopulta päätin lähteä mukaan. Sain ottaa myös ystävän avustajaksi, yksin en olisikaan oikein hyvin pärjännyt esim. ulkona liikkuessa jne.

Kiva oli nähdä väkeä ja muutenkin tehdä pieni "irti mun tavallisesta arjesta" -reissu Helsinkiin. Matkatkin taittuivat mukavasti; mennessä mun vuosien takaisen esimiehen kyydillä ja palatessa junalla. Aika puhki ja kipeä olin jälkikäteen, varsinkin kun eilen oli vielä heti allasterapiaakin enkä päässyt tuolloin lepäilemään reissurasitusta pois, mutta kannatti silti lähteä :)

Jännä näkökulma oli mulla kuitenkin asioihin - osittain varsin tuttuja asioita ja "muisti palaili pätkittäin" kuten sanoinkin paikan päällä, mutta silti katsoin kuitenkin monia juttuja vähän sivusta, tarkkaillen. Tarttumapinta erilaisiin järjestelmä- ja prosessikehitysasioihin oli ja on mulla nyt erilainen mitä ennen. Näkökulma on laajempi eikä se selkeästi ole enää "IT-sisäpiiriläisen" näkökulma vaan monipuolisempi jollakin tavalla. Puhuinkin välillä mm. siitä, miten on kyllä tässä vuosien mittaan paljon tullut huomattua kehitettävää erityisesti nyt terveydenhuollon prosesseista... ...sattuneesta syystä ;)

Ei mulle mitään kaipuuta IT-hommiin tullut, niistä on tullut vieraannuttua sen verran vuosien mittaan. Se aika mun elämästä oli ja meni. Mutta sitähän ei tiedä, miten elämä kuljettaa vielä muakin ja jos mun vointi saataisiin stabiiliksi jotenkin, voisinko jollakin tavalla vielä hyödyntää mun koulutusta ja työhistoriaakin? Who knows. Mutta tällä hetkellä elämä pyörii näin - paljolti perheen ja oman voinnin sekä kuntoutuksen ympärillä, välillä voinnin mukaan jotakin pienimuotoisia muita mukavia asioita tehden - esimerkkinä nyt vaikkapa tuo pieni reissu. Muiden asioiden aika ei ole tässä terveystilanteessa.

Tänään tuli myöskin muisteltua paljon eri ihmisiä ja asioita oman elämän varrelta... Appivanhemmat tulivat auttamaan koko meidän sakkia raivaamaan ja siivoamaan ulkovarastoa ja sieltä sitten tasaisin väliajoin mies aina kuskasi mun luo sisälle laatikoita ja jätesäkkejä, joissa olevia tavaroita piti käydä läpi, ennen kuin niitä pystyi siirtämään kaatiskuormaan. Voi että mitä kaikenlaisia muistoja herättivätkään kaikki kuvat, opiskelumateriaalit, tekstit, esineet ja muut, joita kävin anopin kanssa läpi... :) Paljon, paljon niin ihania mutta myös mietteliäitä ja muita muistoja vuosien varrelta. Huh huh. Enpä ollutkaan muistanut edes niitä kaikkia asioita, joita mm. kuvat mieleeni toivatkaan. Täytyy varmaan vielä uudestaankin kaivaa kuvia esille ja muistella kaikkea... Niitähän ei todellakaan hävitetty :) Vaikka järjestäisi muistelot vanhojen ystävien ja koulukavereiden kanssa! Kunhan vaan vointi sallii taas.

Voinnista tulikin mieleen, että fysiatri soitti tällä viikolla ja kertoi, että hoitoneuvottelu järjestyy marraskuun alkupuolella. Se on itse asiassa päivä ortopedin vastaanoton jälkeen. Ja paikalle on tulossa fysiatri, minä, mun asiat jo v. 2014 lähtien tuntenut ja mun vointia seurannut fyssari ja lisäksi Peurungan fyssari on mukana puhelimitse. Saas nähdä, mitä palaverissa sovitaan ja keskustellaan... 

Kyselin eilen Peurungassa altaalla fyssarilta, että miten hän näkee tuon neuvottelun näkökulman - siis että mitä siinä käydään ylipäätään läpi ja mitä hän veikkaisi fysiatrin näkökulmaksi... Fyssari mietti, että fysiatri on varmaan hiukan ihmeissään, kun mulla on kuitenkin sen verran vaikea tilanne ja ehkäpä "hakee tukea" omalle näkemykselleen mm. siitä, että pitäisikö kuitenkin miettiä operatiivisiakin hoitoja nyt. Erityisesti olkapään osalta, joka on tosi hankala ollut koko ajan eikä ole mennyt kuntoutuksella ainakaan parempaan kuntoon tähän saakka. Mutta saapa nähdä sitten, mitä palaverissa sovitaan.

On todella hieno juttu, että mun luottofyssari pääsee kuitenkin palaveriin mukaan ihan fyysisestikin, sillä hänellä on kova osaaminen ja asiantuntemus ja on paljon reissussa mm. kouluttamassa muitakin jne. Ja onhan se myös hyvä, että Peurungan fyssarikin on sitten luurin päässä. Nämä miehet tietävät täsmälleen, millainen kuntoutuja olen, millainen mun persoona on myös - että teen kaikkeni oman vointini eteen - ja mitä tässä ajan mittaan on tehty. Ja ovat mun puolella, jos joku kehtaisi vähätellä mun tilannetta. On älyttömän hienoa ja tärkeää, että on tällaista tukea! Peurungasta on myös tulossa viime viikon laitoskuntoutuspätkästä sekä fyssarin että lääkärin tekstit mulle kotiin, ne on kuulemma jo lähetetty, eli niiden pitäisi tulla varmaankin ensi viikolla. Nämä toimitan sitten eteenpäin ortopedille myöskin pian, sillä hän ei kyllä mun viime aikojen vointia ja asioiden etenemistä kovinkaan hyvin tiedä.

"Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa..."

Automaattinen TietojenKäsittely, ATK. Voisihan tuo lyhenne olla ihan jotakin muutakin.
Vaikkapa "Aina Tartuttava Kutsuun." Tai "Asiat Tapahtuvat Kyllä." Paras selitys olisi kuitenkin ehkä "Aikakausia, Tyyppejä, Kiitollisuutta."

Monellakin tavalla näitä kaikkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.