Kuntoutusjakso on saatu loppuun ja palailin tänään taas kotiympyröihin. Toisinaan on ikävä lähteä kuntoutusjaksoilta kotiin, jos kuntoutus jotenkin tuntuu jäävän kesken, mutta nyt olin kyllä aivan valmis jo lähtemään. Kun taksi jätti Peurungan maisemat taakseen, totesin ääneen, että nyt on kyllä hieno ja juuri oikea aika lähteä kotiin :)
Kaikki meni kokonaisuus ja nivelten tilanne huomioiden aika mukavasti sitten kuitenkin kivuista ym. nivelten hankaluuksista huolimatta ja sain kuntoutukselta sen mitä siltä toivoinkin saavani. Näin totesin tänään lääkärille loppupalaverissakin. Erityisesti paljon mulla oli toivomaani allasterapiaa ja sitten tietysti ne alkujaksolla suunnitellut erityistyöntekijöiden ajat myös. Ja tykkään Peurungan meiningistä muutenkin - siellä on pätevä ja rento, huumorintajuinen henkilökunta eikä siellä jämähdetä koskaan paikalleen vaan pyritään tekemään (resurssien ja mm. Kelan määrittelemissä puitteissa) kuntoutujien kanssa kaikenlaista aktiivisella ja aktivoivalla otteella. Ei lusmuilla ;) No ei mitään överisti siis pakoteta tekemään ja aina vointia ja kuntoutujan yksilöllistä tilannetta kuulostellaan herkällä korvalla, mutta kyllähän Peurunka kuitenkin tunnettu on siitä, että siellä tehdään eikä lorvailla. Hyvä niin.
Nyt sitten seuraavia Kelan laitoskuntoutuksia ei olekaan tiedossa, ennen kuin mulle tehdään taas uusi kuntoutussuunnitelma suosituksineen
ja sen jälkeen taas on haettava uudet kuntoutukset, jotka Kela myöntää, jos myöntää. Kuntoutuslääkäri sanoi tänään Peurungassa suosittavansa loppupalautteessa kuntoutuksia (niin avoterapioita kuin laitoskuntoutustakin) kuten ennenkin. Oletan samat suositukset saavani sitten kuntoutusosastoltakin, koska mun tilanteessa on kuntoutus äärimmäisen tärkeää niin nyt kuin jatkossakin, jotta vältettäisiin voinnin heikkeneminen ja sitä saataisiin paremmaksikin vielä hiljalleen mutta Kelan päätöksistä ei valitettavasti voi koskaan olla varma...
Kuntoutussuunnitelma tosiaan päivitetään huhtikuussa kuntoutusosastolla. Kuulin alkuviikosta, kun kuntoutusosaston sihteeri soitti, että menen osastolle heti sitten huhtikuun alussa, joten siihen samaan syssyyn osuu sitten se polven narkoositutkimuskin ym. Tosi hyvä, että nämä ajankohdat osuvat samoihin aikoihin. On mahdollista sitten miettiä kokonaistilannetta nivelineen ja polven tilanteineen samaan syssyyn. Onneksi nyt vanha kuntoutussuunnitelma on voimassa kuitenkin vielä kesäkuun loppuun, avoterapian osalta systeemit jatkuvat vielä. Niitä käyntikertoja on onneksi jäljellä vielä tämän nykyisenkin kuntoutussuunnitelman voimassaoloaikana.
Oon ennenkin kirjoittanut tämän mutta niin nytkin totean, että olen etuoikeutettu monellakin tapaa. Jutustelin Peurungan psykologinkin kanssa tämän jakson aikana, että vaikka mulla se oma peruspositiivinen elämänasenne ja "taistelija-asenne" onkin (ja ei ole mitään mielenterveysongelmia nyt eikä ole ollutkaan), on yhtenä erittäin isona ja tärkeänä kokonaisuutena omien läheisten lisäksi mun jaksamisessa se, että mä koen, että nykyään mulla on hyvä "taustatiimi" auttamassa.
Fysioterapeutit, ortopedit, kuntoutusylilääkäri + kuntoutusosaston muu väki, Peurungan muu väki, kipupoli tarvittaessa myös. Erikseen mainitsen myös alueellisen apuvälinekeskuksen väen ja myös mun taksinkuljettajat. Ja jos nyt olen ollut osastohoidossa, suurin osa hoitajistakin on ollut aivan huippuja.
Tällä hetkellä nyt fyssareiden, ortopedien ja kuntoutusylilääkärin apu ja tietty sellainen potilaslähtöinen, palvelualtis, kannustava ja hyvä asenne mua kohtaan on ollut ensiarvoisen tärkeää. Sekään ei ole itsestäänselvää ja olen äärimmäisen kiitollinen, että nämä ihmiset oikeasti ovat mua auttamassa ja asioita miettimässä.
Jos näin ei olisi, en tiedä, miten mä jaksaisin, asiat ovat niin isoja ja hankalia. Kuvasin psykologillekin, että musta tuntuu, että olen hamsterina juoksupyörässä. Juoksupyörää kuvaa terveys ja kaikki siihen liittyvä pyöritys...
"Mutta sä juokset! Sä et ole lysähtänyt siihen pyörään. Sun asenne on aivan huippu. Jatka näin, niin sulla pysyy jatkossakin pää pinnalla", vastasi psykologi.
Niin... Asenne on iso juttu kyllä kaikkien asioiden hallinnassa. Rajoitteita on mullakin paljon, on kipuja, liikkumisongelmaa ja muita, mutta siitä huolimatta pyritään elämään sen mukaan mitä kulloinkin pystyy. Välillä on tosi vaikeaa, ja nyt tietysti on ollut vaikea kausi monin tavoin meneillään, mutta silti eletään ja pyritään suhtautumaan elämään avoimen uteliaasti ja luovasti. Huumorillakin.
Vielä totean, että tuo "taustatiimi" mulle ei ole tullut itsestään millään tarjottimella eteen vaan sen eteen on täytynyt taistellakin. Varjella omia oikeuksia ja olla aktiivinen potilas, selvitellä asioita, ottaa yhteyttä eri henkilöihin. Välillä on täytynyt myös valitettavasti raportoida tietyistä epäoikeudenmukaisuuksista, ongelmista tai huonosta kohtelustakin mutta tästä kaikesta huolimatta mä koen kuitenkin, että olen erittäin hyvissä käsissä tällä hetkellä. Välitän kaikille mun hoitoon ja kuntoutukseen osallistuville henkilöille lämpimät kiitokset, olette helmiä ja tiedätte kyllä, keitä te olette!
Lopuksi vielä liitän tekstin, jonka eilen kirjoitin Instagramin puolelle. Olkoon tämä yhä pohdittavaksi niin minulle kuin muillekin.
- - -
Olli Lindholmin ja Matti Nykäsen kohtalot mietityttävät ja ylipäätään elämä on mietityttänyt tänään. Kunpa ihmiset muistaisivat kaiken arjen kiireen, vaikeuksienkien ja haasteiden keskellä, että meillä on vain tämä hetki ja se on ainut asia, mikä merkitsee ❤ Samoin läheiset ihmiset ja se, että heillä ja ylipäätään meillä kaikilla olisi kaikki niin hyvin kuin voi olla. Jos ihmiset välittäisivät enemmän toisistaan, moni muukin asia muuttuisi tässä maassa.
•
•
Kirjoitin Facebookiinkin näin tänään: "Elämä on kummallista... Nuo viisikymppisten äkilliset kuolemat vetävät hiljaiseksi ja saavat kyllä miettimään, miten silmänräpäyksessä voi kaikki olla ohi. Pitäkää ihmiset toisistanne huolta, puhukaa, antakaa anteeksi, rakastakaa ja välittäkää, pitäkää hauskaa ja naurakaa. Tehkää rakastamianne asioita juuri nyt, ei "sitku." Ettei tarvitse myöhemmin surra ja katua. Elämä on juuri nyt ja tässä. ❤" Näin se on...
•
•
On mainittava vielä erikseen tilanne tältä päivältä. Ruokailun jälkeen eräs muun ryhmän kuntoutuja halusi tulla mulle kertomaan, että hän on katsellut nyt päivien aikana, miten mulla on hymyilevät kasvot ja niistä paistaa aina ilo, vaikka kaikilla omat terveyshaasteensa ovatkin ja niin mullakin on. "Se on harvinaista, ja halusin erikseen tulla sanomaan, että pidä tuo!" hän sanoi. Kiitin hämmentyneenä. Tuli todella hyvä mieli! Mietin sitten myöhemmin, että aina täytyisi muistaa mainita niitä myönteisiäkin asioita kanssaihmisille ja varsinkin läheisille, kun siltä tuntuu ja aihetta on.
Joskus voi olla niin, että toista tilaisuutta ei tulekaan. Elämä on hauras.
- - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.